maanantai 4. joulukuuta 2017

4 | Menovinkit Helsinkiin

Joulukuinen Helsinki on jo itsessään kaunis näky. Ihania jouluvaloja, havunvihreää ja kauniita rakennuksia. Hyvällä tuurilla ehkä jopa lunta. Ja paljon huikeita joulutapahtumia, joihin ottaa osaa. Oon nyt parina viime päivänä kierrellyt Helsinkiä ristiin rastiin, mutta huomenna on pakko mennä uudestaan. On niin paljon ihania joulujuttuja, jotka haluan vielä nähdä.

Listasin muutaman menovinkin jouluiseen Helsinkiin. Näissä aion ainakin itse piipahtaa, ja toivon että joku teistäkin saa vähän ideoita helsinkipäivän viettoon.



MENOVINKIT HELSINKIIN


Tuomaan markkinat - Nämä joulumarkkinat ovat aina yhtä ihanat. Suloisissa pikkukojuissa myydään kaikkea ruoasta pieniin lahjatavaroihin ja glögiin, ja kaikilla alueella kiertelevillä on iloinen hymy kasvoillaan. Tuomaan markkinoilla vierailusta on tullut mulle jo perinne, ja sinne aion suunnata tänäkin vuonna. 

Jouluvalojen bongaus keskustassa - Niiiin ihania jouluvaloja! Kaupunki, yritykset ja tavalliset ihmiset ovat kaikki pistäneet parastaan joulukoristeiden suhteen, ja hämärän tullen Helsingin keskusta on ihan uskomattoman kaunis. Uskaltaisin veikata, että sama on muissakin kaupungeissa, joten jouluvalokierrokselle voi hyvin lähteä, vaikkei Helsingissä asuisikaan.

Joulupolut - Moni joulupolku on suunnattu lapsiperheille, mutta onhan ne ihan älyttömän tunnelmallisia myös näin nuoren aikuisen näkökulmasta. Vuosaaren joulupolku meni jo, mutta ainakin Seurasaaren ja Suomenlinnan poluille pääsee tulevien viikkojen aikana.

Kansallismuseon joulukuusimetsä - Kuusimetsä on helppo ottaa mukaan vaikka jouluvalokierrokselle. Kansallismuseon pihaan rakennetussa joulukuusimetsässä oli ainakin viime vuonna ihana tunnelma, ja hauskoja koristeita. 

Ihanat joulubrunssit - tai lounaat tai päivälliset tai... Moni pääkaupunkiseudun ravintola on ottanut valikoimiinsa oman joulumenun, joten mikset suuntaisi vaikkapa oman lempiravintolasi joulubrunssille. Itse ainakin rakastan ruokaa, ja haluan ehdottomasti nauttia joulusta myös vatsan katta.

Mitä muuta jouluisessa Helsingissä kannattaisi tehdä? Vinkkaa ihmeessä kommentteihin!


16 kommenttia:

  1. Tänään kävelinkin Senaatintorin ohi, ja kyllä siellä näin Tuomaan markkinoiden aikaan näytti niin ihanalta, että ehdottomasti on pakko pian käydä siellä visiitillä, kameran kanssa toki :D

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama! Kiertelin kuvailemassa siellä ihan aamusta, mut pitää mennä uusiks vähän paremmalla ajalla :)

      Poista
  2. Nuo Tuomaan markkinat vaikuttaa ihanilta! <3 Kivoja vinkkejä muutenkin, pitää katsoa mitä omassa kotikaupungissa olis tarjota näin joulun alla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! Joo suosittelen tutustumaan, joulun alla ihan pikkupaikoissakin on vaikka mitä kivaa ohjelmaa ^_^

      Poista
  3. Kiva tää postaus, et sit jos menen vaikka ihan jo täysin tuttuun kaupunkiin, niin tästä voi saada itselleen jo jotain uutta tehtävää! :)

    Katri | finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Moikka!
    En yleensä blogeja lue, mutta kun tänne pääsin niin katoin vaan lumoutunein silmin sun aikaansaannosta! Ja kun katoin miltä näytät, niin suu loksahti ammolleen! Ihan mielettömän näköinen nainen! Oon nytten lukenu näitä sun postauksia parisen tuntia enkä oo saanu näppejäni irti. Oon ihan koukussa! Kirjotat kaiken lisäks todella kiinnostavasti ja kiinnostavista aiheista!
    Hyvää joulua ja joulunodotusta jo näin etukäteen! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onpa ihana kommentti ♥ Kiitos! Superihanaa joulunodotusta sullekin :)

      Poista
  5. Ihana jouluinen postaus! Hyviä vinkkejä, pitää käydä tsekkaamassa. :)
    https://nataliealexandras.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Tuonne Tuomaan markkinoille olen tänäkin vuonna suuntaamassa! :) Myös jouluvaloja tulee aina ihasteltua <3 Hyvin vinkkejä oot koonnut tähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonii kiva kuulla :D Molemmat on kyllä ihan parasta joulutekemistä.

      Poista
  7. Nää vinkit tulee kyllä tarpeeseen, kun parin viikon päästä oon tulossa Helsinkiin :D En oo ikinä käynyt Helsingissä näin lähellä joulua, joten ootan kaikkein eniten noita jouluvaloja! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooi ihana ku tuut tänne päin! Superiso suositus toki kaikelle muullekin, mutta etenkin Tuomaan markkinoille ♥ Ne on auki lähes aamusta asti, joten kannattaa käydä fiilistelemässä joulua siellä :)

      Poista
  8. Tuomaan markkinat on kyllä niin ihanat, viikon päästä oon itsekin suuntaamassa sinne ♥ Samalla pitää muutenkin vähän kierrellä keskustassa ja fiilistellä sitä ihanaa joulutunnelmaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ne on ♥ Uu kivoja suunnitelmia sulla! Vielä kun tulis kunnolla lunta, niin tunnelma Helsingin keskustassa olis ihan täydellinen :D

      Poista