torstai 16. marraskuuta 2017

Busy week

Tää viikko on ollut hullun kiireinen. Olisin jo ihan valmis viikonloppuun, mutta vielä tää ilta ja perjantai täytyy jaksaa skarpata. Parikin isoa koulujuttua odottelee vielä keskeneräisenä, ja lisäksi oon myynyt hulluna tavaraa kirpparilla, ollut kipeenä, ostanut joulukuusen ja aloittanut uuden kurssin. Noin niin kuin muutamia tän viikon hommista mainitakseni. Mutta onneksi ihan pian on viikonloppu - jos silloin ehtisi vähän rentoutumaankin.

Otin eilen itseäni niskasta kiinni, ja kirjasin kaikki tulevien viikkojen menot yhdelle paperille. Aika tiivis meininki jatkuu pitkälle joulukuuhun, olkoonkin että puolet menoista on pikkujouluja ja muita hauskoja juttuja. Siispä merkkasin menokalenteriin saman tien myös pari päivää kokonaisvaltaista rentoutumista varten. Niinä päivinä en aio tehdä yhtään mitään ylimääräistä, jotta jaksan taas olla täysillä mukana muiden päivien menoissa. 

Sanokaa etten ole ainoa, jonka loppusyksy tuntuu ihan täyteen ahdetulta? Muistetaan kuitenkin, että jos joskus omaa aikaa tarvitaan aivan erityisesti, niin just tällaisina hetkinä kun kalenteri väittää olevansa täpötäysi. Mäkin aion käyttää vielä tunnin tuon yhden kouluhomman viimeistelyyn, ja suunnata sitten ihan muiden juttujen pariin. Voisi vaikka koristella bullet journalia pitkästä aikaa.

Kivaa loppuviikkoa teille tyypit! Ja tässä alla vielä kuva yhdeltä kivalta lokakuiselta päivältä, kun ei ollut kiire mihinkään.

16 kommenttia:

  1. Hihi katoinkin että tutun näkönen kuva siellä! <3 mullakin on tämän viikon ollut ihan jäätävä kiire ja stressi (joka jatkuu edelleen), ja tässä pohtiessa tajusinkin että mulla on oikeasti seuraava vapaapäivä vasta joululomalla, siis kuukauden päästä. Onneksi arkena kerkeää nukkua vähän enemmän kuin viikonloppuisin, haha!

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Sunkin pitäis kyllä merkata kalenteriis jotain sannapäiviä, oma aika on niiin tärkeetä. Mut mul on kyl sama homma ton nukkumisen kans :D

      Poista
  2. Hei hassu kysymys, mutta ootkohan sä kuvankäsittelykurssilla? Vähän myöhään alkoi loksahtelemaan palaset mielessä paikoilleen, mutta aloin nyt miettimään että ihan sun näköinen tyyppi istui vieressä kurssilla ja nimikin täsmäsi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo just sen mä aloitin! Aika hauska et ollaan satuttu samalle kurssille :D

      Poista
  3. Tutulta kuulostaa! :D Töissä ja koulussa hommaa riittää ja deadlinet paukkuu, nyt alkaa vielä pikkujoulukausikin niin ei tarvi paljoa tylsistellä. Mutta aika menee nopeesti kun on jotain tekemistä, ota kaikki ilo vaan irti tulevista menoista! ;)

    https://byneas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, tsemppiä sullekin kiireisiin! Ja jep otan kyllä, etenkin pikkujoulut on aina yhtä ihania ♥

      Poista
  4. Ihanan syksyinen kuva. Kalenterit täälläkin täynnä ja lisää pitäisi mahduttaa, toisaalta pitäis muistaa ettei hommat tekemällä lopu mutta toisaalta se on jotenkin ihanaa kun on kiireinen❤️ Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Se on kyllä totta myös! Ja mä kans tykkään, ei käy aika pitkäksi kun on tekemistä :)

      Poista
  5. Mulla on nyt tää jakso ollut aika ihanan rauhallinen kiireisen syksyn jälkeen kun oli yo-kirjoitukset ja lukiota ja kaikkea, nyt ollaan oltu joka päivä vaan koulun keittiöllä leipomassa. Aikaiset aamut ei vaan oo kovin kivoja... Mutta ei hätää, mulla ne kiireet sitten alkavatkin ihan kunnolla joulun jälkeen kun on yhtä aikaa työssäoppimista, ammattikoulua, lukio-pintoja ja samalla vielä pitäisi ehtiä lukemaan kevään yo-kirjoituksiinkin ja on yhteishaku ja kaikkea mahdollista ennen valmistumista... :D Mutta enköhän mää niistä ainakin toivottavasti selviä, niinkuin sinäkin!

    https://linssinlapijuuli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah just päin vastoin siis kun mulla :D Ite toivon keväästä vähän rennompaa. Tsemppiä jo etukäteen tuleviin kiireisiin! Kahden koulun ja yo-kirjoitusten kanssa on varmasti kädet täynnä töitä.

      Poista
  6. Itse en ole vielä menossa ainokaisiin pikkujouluihin, olisi kyllä jotkin kolmekymppiset juuri joulun alla :D Ne laskettakoon. Onneksi itselläni tuon amk:n pääsykokeiden lukemisen jälkeen on kiire ja stressitaso laskenut!

    Katri / finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synttärijuhlat on onneks ihania myös :) Joo voin kuvitella, pääsykokeissa kun ei stressaa pelkästään se koe, vaan myös se että pääseekö sisään :D

      Poista
  7. Musta tuntuu kans että tekemistä on vaikka muille jakaa! Onneksi enää reilu kuukausi ja osa kiireestä helpottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samiksia! Ihana että sullakin on tiedossa rennompaa :D

      Poista
  8. Hurjasti tsemppiä loppuvuoden kiireisiin ♥ Itsestä tuntuu kanssa, että tehtävien asioiden lista kasvaa kokoajan eikä rentouttavia päiviä ole lähitulevaisuudessa montaakaan. Toisaalta päiviä täyttävät myös mukavat asiat eikä ainoastaan tehtävien lähenevät deadlinet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Joo toi on kyl itelläkin iso helpotus, että osa menoista on myös kivoja. Mutta kyllä siinä silti joutuu vähän sumplimaan, että kaiken saa hoidettua ajallaan :D

      Poista