perjantai 27. lokakuuta 2017

10 hyvää asiaa musta

Mulla oli tänään vähän kummallinen olo. Sellainen tyhjä, tiedättekös. Kun mikään ei varsinaisesti ole huonosti, mutta kuitenkin on oudon haikea fiilis. Lueskelin sitten blogeja jotain tehdäkseni, ja muistin nähneeni aivan ihanan postausidean Tuulin blogissa. Hän oli listannut itsestään 10 hyvää asiaa, ja musta oli tosi kiva lukea niitä. Samalla aloin ajattelemaan, että harmaan olon iskiessä mukavien asioiden luettelu on ehkä parasta mitä voi tehdä. Joten täältä pesee 10 hyvää asiaa minusta!




1. Olen luotettava. Kun kerrot mulle sun salaisuutes, voit olla varma että se on turvassa. Musta on ihana kuunnella, mitä ihmisillä on sydämellään. Ja auttaa jos vain voin. Luotettavuus näkyy myös siinä, että kun mä jotain lupaan niin taatusti myös pidän sen.

2. Kyky ymmärtää erilaisia ihmisiä. Oon sitä mieltä, että jokainen meistä haluaa elää elämänsä niin hyvin kuin taitaa. Kaikilla meillä on oma historia ja omat syyt tekemiimme ratkaisuihin. Musta on tosi kiinnostavaa yrittää asettua toisen saappaisiin ja miettiä, miksi joku ihminen toimii kuten toimii. Vaikka itse en ikinä tekisi asiaa x, niin jonkun toisen ihmisen taustaa vasten se voi olla ainoa looginen juttu mitä tehdä.

3. Positiivisuus. Vaikka mullakin on näitä harmaita päiviä kun tuntuu ettei mikään oikein innosta, niin valtaosan ajasta oon todella positiivinen ja suhtaudun kaikkeen hymyllä. Uskon että positiivinen asenne saa elämän ihan oikeasti tuntumaan kivemmalta.

4. Olen aito. Tykkään olla mä, kaikkine vikoine ja virheinenikin, ja oon sitä rennosti joka tilanteessa. Mä myös haluan että jokainen pystyisi olemaan mun lähellä yhtä aidosti oma itsensä kuin mitä mä oon heidän lähellään.

5. Oon hyvä kirjoittamaan - ainakin haluan uskoa niin. Kirjoitetulla tekstillä on aina ollut valtava merkitys mun elämässä, ja musta on ihana ajatella, että osaan ehkä itsekin tuottaa hyvää tekstiä. Tai ainakin kehityn koko ajan.



6. Olen suora. Uskon, että elämä on paljon iisimpää, kun ristiriitatilanteessa sanoo suoraan (mutta kauniisti!) omat ajatuksensa.

7. Tunnistan virheeni. Meillä kaikilla on huonoja puolia. Mä muun muassa suutun tosi herkästi nälkäisenä. Kun tunnistaa omat heikkoutensa, pystyy niitä paremmin myös hallitsemaan. Esimerkiksi siihen nälkäkiukkuun mä varaudun nykyään syömällä mahdollisimman säännöllisesti (ja reissussa aina pientä välipalaa laukkuun!). Jos kiukku siltikin iskee, niin osaan usein jo itsekin sanoa, että "taidan olla vain nälkäinen, puhutaan tästä joskus toiste". Yleensä tosin ei puhuta, koska kiukku menee ohi samaa tahtia ruoan kanssa.

8. Oon hyvä tekemään asioita kiireessä. Se itse asiassa jopa sopii mulle. Ammattikorkean alettua oon ollut salaa vähän innoissani meidän supertiukoista deadlineista. Olisin joka tapauksessa hoitanut homman vasta vikana iltana ennen palautusta. Fun fact: saan keskimäärin aina paremman arvosanan kouluhommasta, jos oon tehnyt sen deadlinea hipoen. Hyvissä ajoin tehdyistä tehtävistä saan keskivertoa huonompaa palautetta.

9. Hymyilen paljon. Tuun itse tosi iloiseksi, kun joku puolituttu tai jopa tuntematon hymyilee mulle, joten yritän itsekin hymyillä aina kun siltä tuntuu. Bussikuskille, sille tyypille joka piti mulle ovea auki lähijunassa, sille jolla oli päällä samanlainen paita kuin mulla...

10. Pakon edessä musta löytyy piileviä kykyjä. Saatan olla ihan totaalikuollut jos myöhästyn bussista illalla ja joudun kävelemään kilometrin tai pari. Mutta laittakaa mut kanoottivaellukselle, niin oon iloinen vaikka teltta onkin täynnä muurahaisia (ei ehkä kannattaisi leiriytyä edes vahingossa muurahaispesän päälle) ja lihaksiin sattuu niin paljon ettei uni meinaa tulla.



Näiden kymmenen kohdan keksiminen oli yllättävän hankalaa. Osansa saattoi olla harmaalla fiilikselläkin, mutta eka stoppi mulla tuli jo kakkoskohtaa miettiessä. Mutta tekipä hyvää ajatella itsestään kivoja juttuja. Haastan teidätkin kertomaan kommentteihin, mikä tekee just susta ihan törkeen mahtavan ihmisen. Koska sellainen sä olet, uskoit sitä itse tai et. Ja uskon että meille kaikille tekisi hyvää pysähtyä hetkeksi miettimään, miten kivoja me oikein ollaankaan.

16 kommenttia:

  1. Siis miten mä niin samaistuin näihin sun kirjoittamiin juttuihin! Ja tuo deadline-orientoituminen on niin tuttua! Mä en ikinä saa mitään aikaiseksi ennen, kuin on ihan pakko ja se viimeinen hetki käsillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha just hyvä et sieltä löytyy samoja hyviä puolia :D Niinku yks meidän opettajista sanoo, niin 'pakko on paras muusa'. Ja ainakin omassa tulevassa ammatissa on vaan hyödyks jos osaa työskennellä kiireisessä aikataulussa ^^

      Poista
  2. Aivan ihana postaus taas jälleen kerran! Tällasta positiivisuutta sais kyllä olla enemmänkin, sillä me suomalaiset ollaan tunnetusti niin huonoja kehumaan ihteämme :D Nuo kolmosesta kutoseen sopii kyllä hyvin ihteenikin - oon huomannut, että kun on oma, aito itsensä ja tuo esiin mielipiteensä ja ajatuksensa suoraan (mutta asiallisesti) niin elämässä on paljon helpompaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Se on kyllä niin totta. Vaikka oikeestihan tekee ihmiselle vaan hyvää huomata omat kivat puolensa. Ja sanoa ne välillä myös ääneen. Yup yup, saman oon huomannut.

      Poista
  3. Niin ihana hyvän mielen postaus♡ Tosi kivoja juttuja susta, varsinkin toi suoruus on ihailtava piirre. Itse koen olevani hyvä kuuntelemaan muita ihmisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! Kuunteleminen on todella arvokas taito ♥

      Poista
  4. Ihana postaus ♥ Aina välillä on kyllä hyvä pysähtyä pohtimaan niitä omia hyviä puoliaan ja arvostamaan itseään :) Haha, tunnistan itsessäni myös tuota nälkäkiukkua, jota olen kyllä suhun verrattuna huonompi ennakoimaan :D

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Mä oon treenannu! Ei se ollu näin helppoa vielä vaikka vuosi sitten (eikä se vieläkään mitään helppoa oo).

      Poista
  5. Aivan ihana postaus, ja todellakin tällainen pohdinta tekisi välillä hyvää itse kullekin! Mä oon moneen näistä asioista kiinnittänytkin sussa huomiota ja aina ihaillut sua hirveästi niiden puolesta :D nyt varmaan pitää itsekin kokeilla että mitä kivaa itsestäni keksinkään...:)

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua kiitos ihan älyttömästi ♥♥ Kiva etten oo vaan kuvitellut noita :D Kokeile ihmeessä! Listan kokoaminen oli ainakin mulle vähän vaikeaa, mutta todellakin sen arvoista.

      Poista
  6. Näitä on kyllä tosi ihana lukea <3 Aina näkee utsessä ne huonot puolet mut sit ku alkaa miettii niitä hyviä nii kyllä niitäki löytyy jokaisesta vaikka kuinka paljon.

    vinuski.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Siksi oliskin niin tärkeää palauttaa mieleen niitä omia hyviä puolia, kun kauheen usein kiinnittää huomiota vain negatiivisiin juttuihin.

      Poista
  7. Aivan ihana postaus tämä!<3

    VastaaPoista
  8. Voivitsi, tosi ihana postaus ja idea! <3
    Tän vois jokainen tehdä ihan vaikka omassa mielessään edes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora <3 Niin vois, ja kannattais! Hirveän harvoin tulee oikeesti ajateltua omia kivoja puolia.

      Poista