perjantai 22. syyskuuta 2017

Juurtumisesta



Mistä tietää, että on juuret jossakin paikassa? Siitä, että kaupassa saattaa törmätä tuttuihin ihan sattumalta. Siitä, että muistaa ulkoa julkisten aikataulut ja sen, mistä mikäkin juna tai bussi lähtee. Siitä, että uudessa koulussa oli jo valmiiksi tuttuja naamoja ja siitä, että tiedät mille nauretaan kun puheenaiheena on "se yksi lauantai toissasyksynä".

Mä muutin pääkaupunkiseudulle reilut viisi vuotta sitten (joista tosin yksi vuosi kului Lontoossa au pairina). Muistan  vieläkin sen, miten orvolta tuntui ekana lukiopäivänä, kun kaikilla muilla tuntui olevan koko kaveripiiri samassa koulussa. Kaupungilla en taatusti törmännyt tuttuihin, ja moni muille ihan normaali asia oli mulle uutta ja jännittävää. Kuten vaikka se, miten bussikortti toimii. 

Lukion aikana sitä pikkuhiljaa tutustui ihmisiin ja kotikaupunkiin. Tai kaupunkeihin, sillä oon asunut tähän mennessä niin Helsingissä, Espoossa kuin Vantaallakin, ja niputan nää kaikki kolme samaan pääkaupunkiseutunippuun. Vaikka oon aina tuntenut kuuluvani pk-seudulle, en silti tuntenut tätä tietyllä tapaa kodikseni. Lähes kaikilla muilla oli lapsuudenystävät täällä, ne yhteiset kamalat ala-asteen opettajat, ja kaikki muistot. Mun muistot ja lapsuudenystävät olivat satojen kilometrien päässä.

Ei ne lapsuuden ystävät oo yhtään lähemmäs muuttaneet, mutta koulujen alettua oon alkanut huomaamaan yhä selvemmin, että pääkaupunkiseudusta on tullut mun koti. Tunnen kaupunkien eri osat enemmän tai vähemmän hyvin, oon luonut uusia muistoja tänne ja nykyään on aika tavallista, että törmään kaupungilla edes yhteen tuttuun. Joku saattaa olla töissä samassa ravintolassa missä mä oon syömässä, ja toinen saattaa kulkea aamulla samaa reittiä koululle. Tavallaan nää on ihan pikkujuttuja, mutta silti nää on myös niitä, jotka saa jonkin kaupungin tuntumaan kodilta. Tuntuu kuin olisi kasvattanut juuret tähän paikkaan.



Muistojen luominen on ehkä tärkein osa juurtumista. Nykyään jos keskustellaan lukioajoista, niin porukasta löytyy varmasti ainakin joku, joka on käynyt samaa lukiota ja voi huutaa innnostuneesti että "Hei joo mäkin muistan ton!!". Muistan kun pian naimisiin menevät kaverini tapasivat ekoja kertoja, ja voin nauraa muiden mukana, kun puhutaan siitä yhdestä kesästä vuonna x. 

Kaveripiireissäkin huomaa selkeän muutoksen. Alkuun mulla oli tasan yksi porukka, eikä yhtään kaveria sen ulkopuolelta. Sitten kuvioihin tuli toinenkin porukka, ja nykyään mulla on näiden kahden porukan lisäksi myös monta muuta kaveria. Mitä kauemmin jossakin paikassa asuu, sitä useampiin ihmisiin tutustuu, ja siksi pidän yhtenä juurtumisen merkkinä myös sitä, että samalla paikkakunnalla on kavereita joista kaikki eivät tunne toisiaan.

En tosiaan ollut ajatellut näitä juttuja oikeastaan ekan pääkaupunkiseutuvuoteni jälkeen, mutta nyt uuden koulun alettua oon huomannut selkeän eron vaikkapa lukion alkuun. On ihana huomata juurtuneensa tänne. Ennen en osannut vastata kysymykseen kotipaikasta, mutta nykyään osaan.

Onko teillä ollut muuton jälkeen yhtään samoja fiiliksiä kun mulla? Mikä tekee sun kotipaikasta kotipaikan?


10 kommenttia:

  1. Ihana postaus ♥ Ja vähänkö söpöjä kuvia :) Tuo sun toinen kappale, jossa kerrot ensimmäisistä hetkistäsi pk-seudulla kuvaa ihan älyttömän hyvin, millainen mäkin olin vielä muutama viikko sitten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Ja jep ton tyylisiä fiiliksiä on varmaan aika monella ku muuttaa uuteen paikkaan :D

      Poista
  2. Ihana postaus Linda <3 mä olen koko elämäni asunut Helsingissä enkä voisi kuvitella asuvani jossain muualla - tää on mun koti ja tulee aina olemaan. Tosin en mä ikinä voinut kuvitella muuttavani keskustaankaan, mutts toistaiseksi oon kyllä täälläkin hyvin viihtynyt. Helsinki on ihana <3

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <33 Helsinki on ihana! Ja tää alkaa itellekin tuntua koko ajan enemmän ja enemmän kodilta. Ku alkaa olla omaa "historiaa" täällä ja kaikkee.

      Poista
  3. Aivan ihana postaus! Itse samaistun siihen, että kun lähiympäristö alkaa olla tuttu ja kaupungilla tai kylällä kulkiessa saattaa törmätä tuttuun (olipa se sitten ystävä, tai vaikka kirjaston täti, jonkan kanssa on vaihdettu joskus kuulumisia) tulee kotoisa olo. Itse en niinkään kaipaa isoa määrää muistoja tietyssä paikkaa, vaan haen ennemminkin tunnelmaa. Jos tunnelma ja fiilis on oikea, on mulla kotoisa ja hyvä olla. Esim Länsi-Australian miellän tosi vahvasti kodiksi, vaikken siellä puolta vuotta pidempään asunutkaan. Samoin Edinburgh on alkanut tuntua ihan kodilta alle kolmessa viikossa :D ehkä olen vain sellainen tyyppi, joka sopeutuu tosi nopeasti uusiin tilanteisiin, kunhan vain se henkinen olotila on oikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Fiia! Just toi on ihan parasta. Mäkin sopeudun kyllä nopeasti lähes mihim tahansa paikkaan tai tilanteesern, mutta kyllä se silti lisää kotoisuuden tunnetta kun on ehtinyt kasvattaa juuret johonkin <3 Ja jotkut paikat vaantumruu kodilta jo heti alusta alkaen :D Muistot ja sen sellainen sit vahvistaa sitä juurtumisen tunnetta, samoin kun ne vastaantulevat tutut.

      Poista
  4. Tosi mahtava pohdiskelupostaus! Kirjotat ihanasti♡

    VastaaPoista
  5. Samoja fiiliksiä täällä myös! Olen joutunut kerran muuttamaan niin, että kaikki ystäväni jäivät satojen kilometrien päähän ja olihan se totuttelemista. Onneksi nykyään on kaikki sosiaaliset mediat sun muut, niin pystyy hyvin pitämään yhteyttä :)

    sinunvaikkahajoat.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, some helpottaa kyllä paljon! Ja kiva että samoja fiiliksiä löytyy muiltakin :)

      Poista