maanantai 25. syyskuuta 2017

Törkeen hyvä feta-pinaattipasta

Mä oon syönyt feta-pinaattipastaa jo neljästi reilun viikon sisään, niin hyvää tää on. Mä rakastan ruokia, jotka on superhelppoja ja nopeita valmistaa, ja jotka silti maistuu ihan älyttömän hyvältä. Etenkin arkipäivisin, kun olisi paljon kouluhommia tehtävänä ja aika kortilla, on ihana kun keittiössä ei tarvitse valua koko iltaa. Ehtii tehdä muutakin. Sellainen ihanan iisi arkiruoka tää feta-pinattipastakin on, ja kuten jo sanoin niin maku on tosiaan älyttömän hyvä. Fetan ja pinaatin yhdistelmä toimii ainakin mun mielestä missä vaan pastasta piirakkaan ja takaisin.



FETA-PINAATTIPASTA (2:lle)

Tarvitset: pastaa kahdelle
1 sipuli
2/3 prk fetaa 
150 g hienonnettua pakastepinaattia
2 dl ruokakermaa(itse käytin plantin maustamatonta)
valkosipulirouhetta
mustapippuria
valkopipuria
chiliä
suolaa

Tee näin: Keitä pasta samalla kun valmistat kastiketta. Pilko ensin sipuli ja kuullota se. Tässä vaiheessa voit heittää mukaan vähän valkosipulirouhetta tai tuoretta valkosipulia. 

Lisää pannulle pakastepinaatti ja sekoittele kunnes pinaatti on sulanut. Pilko myös feta ja lisää sekin joukkoon.

Kaada päälle ruokakerma ja sekoita tasaiseksi. Mausta makusi mukaan. Mä laitoin pienen ripauksen valkopippuria, suolaa ja voimakasta chiliä Ja pippuria ripottelin ihan reilusti.

Parasta tää tietysti on heti tuoreena, mutta ei ollut hullumpaa työpaikallakaan popsia evääksi feta-pinaattipastaa. 


perjantai 22. syyskuuta 2017

Juurtumisesta



Mistä tietää, että on juuret jossakin paikassa? Siitä, että kaupassa saattaa törmätä tuttuihin ihan sattumalta. Siitä, että muistaa ulkoa julkisten aikataulut ja sen, mistä mikäkin juna tai bussi lähtee. Siitä, että uudessa koulussa oli jo valmiiksi tuttuja naamoja ja siitä, että tiedät mille nauretaan kun puheenaiheena on "se yksi lauantai toissasyksynä".

Mä muutin pääkaupunkiseudulle reilut viisi vuotta sitten (joista tosin yksi vuosi kului Lontoossa au pairina). Muistan  vieläkin sen, miten orvolta tuntui ekana lukiopäivänä, kun kaikilla muilla tuntui olevan koko kaveripiiri samassa koulussa. Kaupungilla en taatusti törmännyt tuttuihin, ja moni muille ihan normaali asia oli mulle uutta ja jännittävää. Kuten vaikka se, miten bussikortti toimii. 

Lukion aikana sitä pikkuhiljaa tutustui ihmisiin ja kotikaupunkiin. Tai kaupunkeihin, sillä oon asunut tähän mennessä niin Helsingissä, Espoossa kuin Vantaallakin, ja niputan nää kaikki kolme samaan pääkaupunkiseutunippuun. Vaikka oon aina tuntenut kuuluvani pk-seudulle, en silti tuntenut tätä tietyllä tapaa kodikseni. Lähes kaikilla muilla oli lapsuudenystävät täällä, ne yhteiset kamalat ala-asteen opettajat, ja kaikki muistot. Mun muistot ja lapsuudenystävät olivat satojen kilometrien päässä.

Ei ne lapsuuden ystävät oo yhtään lähemmäs muuttaneet, mutta koulujen alettua oon alkanut huomaamaan yhä selvemmin, että pääkaupunkiseudusta on tullut mun koti. Tunnen kaupunkien eri osat enemmän tai vähemmän hyvin, oon luonut uusia muistoja tänne ja nykyään on aika tavallista, että törmään kaupungilla edes yhteen tuttuun. Joku saattaa olla töissä samassa ravintolassa missä mä oon syömässä, ja toinen saattaa kulkea aamulla samaa reittiä koululle. Tavallaan nää on ihan pikkujuttuja, mutta silti nää on myös niitä, jotka saa jonkin kaupungin tuntumaan kodilta. Tuntuu kuin olisi kasvattanut juuret tähän paikkaan.



Muistojen luominen on ehkä tärkein osa juurtumista. Nykyään jos keskustellaan lukioajoista, niin porukasta löytyy varmasti ainakin joku, joka on käynyt samaa lukiota ja voi huutaa innnostuneesti että "Hei joo mäkin muistan ton!!". Muistan kun pian naimisiin menevät kaverini tapasivat ekoja kertoja, ja voin nauraa muiden mukana, kun puhutaan siitä yhdestä kesästä vuonna x. 

Kaveripiireissäkin huomaa selkeän muutoksen. Alkuun mulla oli tasan yksi porukka, eikä yhtään kaveria sen ulkopuolelta. Sitten kuvioihin tuli toinenkin porukka, ja nykyään mulla on näiden kahden porukan lisäksi myös monta muuta kaveria. Mitä kauemmin jossakin paikassa asuu, sitä useampiin ihmisiin tutustuu, ja siksi pidän yhtenä juurtumisen merkkinä myös sitä, että samalla paikkakunnalla on kavereita joista kaikki eivät tunne toisiaan.

En tosiaan ollut ajatellut näitä juttuja oikeastaan ekan pääkaupunkiseutuvuoteni jälkeen, mutta nyt uuden koulun alettua oon huomannut selkeän eron vaikkapa lukion alkuun. On ihana huomata juurtuneensa tänne. Ennen en osannut vastata kysymykseen kotipaikasta, mutta nykyään osaan.

Onko teillä ollut muuton jälkeen yhtään samoja fiiliksiä kun mulla? Mikä tekee sun kotipaikasta kotipaikan?


keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Keskiviikon kuulumisia



Mulla on ollut tänään ihanan pitkä aamu. Koululle tarvitsee vaivautua vasta puolen päivän jälkeen, joten oon saanut heräillä rauhassa ja opiskella omaan tahtiini. Yksi isompi tentti on enää muutaman viikon päässä, ja oon lukenut siihen hörppien samalla ehkä sata litraa teetä. Mun pitää ehdottomasti esitellä mun teevarasto teille jossakin vaiheessa, sillä mulla on niin monta lemppariteetä. Ostin kans vastikään Ikeasta söpön hyllykön, johon voin säilöä niin teet kuin vedenkeittimenkin. Ihan parasta etenkin opiskelujen kannalta, kun ei tarvitse lähteä mihinkään saadakseen lisää teetä.



Tälle päivälle suunnitelmissa on käydä sillä yhdellä luennolla, ja viettää illalla laatuaikaa poikakaverin kanssa. Bongasin kartasta kivan oloisen viheralueen ihan mun kämpän läheltä, niin voisi vaikka  napata teetä termariin ja lähteä pienelle luontoretkelle. Nyt syksyllä joka paikka on niin älyttömän kauniina! Ja tekee ihan hyvää tutustua lähialueeseen vähän paremmin. Eilen jäin vahingossa väärällä pysäkillä pois, ja ehdin jo melkein eksyä tähän naapurustoon (tai olisin varmaan eksynytkin ilman google mapsia). Piristävä kävelylenkkihän siitä tuli, joten en valita. En tosin ota tästä mitään paineita. Jos iltapäivällä laiskottaa, niin hyvän ruoan laittaminenkaan ei olisi yhtään hullumpi idea.

Toisen asteen koulutuksessa on se hyvä puoli, että opinnot on oikeesti kiinnostavia. Mä oon tähän mennessä ollut jokaisesta kurssista ihan innoissani, ja nää tenttikirjatkin on tosi mielenkiintoisia. Nyt mun täytyy jatkaa opiskelua, ja syödä ehkä jotain aamupalaakin. 

Kivaa keskiviikkoa teille tyypit!


maanantai 18. syyskuuta 2017

Tänä syksynä aion...



Leipoa piirakan. Ehkä omenasta, ehkä kurpitsasta tai jostain ihan muusta.

Käydä Valokarnevaaleissa. Ihanan tunnelmallinen tapahtuma, joka pitää ehdottomasti tsekata tänäkin vuonna.

Hoitaa kouluhommat kunnialla. Etenkin yläasteella, mutta osittain vielä lukiossakin mä saatoin hyvin palauttaa vaaditun tehtävän vasta pari päivää deadlinen jälkeen. Tai jos palautinkin jotain ajoissa, niin se oli aina viimeisen illan suherrus. Nyt oon polkaissut ammattikorkean aika kivasti käyntiin, ja haluan jatkaa tällä tiellä. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa, sillä ainakin tähän mennessä kaikki tehtävät ja muut on olleet todella mielenkiintoisia! 

Tehdä kotitekoista lattea - mieluiten syksyn makuista. Chai latte olisi aika herkku, pitää kysyä poikaystävältä siihen ohjetta (tai pyytää häntä tekemään, hehe).



Tehdä jonkin isomman luontoreissun, mieluiten koko päivän mittaisen. Eväät vaan reppuun, ja syksyistä luontoa ihastelemaan! 

Lukea ainakin yksi Harry Potter -sarjan kirja englanniksi. Chamber of Secrets olisi periaatteessa vuorossa seuraavana, mutta multa löytyy omana The Prisoner Of Azkaban. Pottereissa on niin ihana tunnelma, ja englanniksi lukeminen toisi kivaa vaihtelua.

Keitellä syyskeittoa. Monet juurekset ja kasvikset ovat nyt parhaimmillaan, joten joku sadonkorjuuhenkinen keitto olisi aika täydellinen vaikka sunnuntaiaamulle.

Pukeutua syksyisesti. Pari kertaa oon tän jo tehnytkin, koska neuleet ja viininpunainen tuovat asuun automaattisesti vähän syksyä.

Käydä vihdoin kotikotona. Koko kesä meni ilman, että pääsin kertaakaan sinne suunnalle, sillä aina oli joko heillä tai mulla menoa. Mutta nyt on matkat jo varattu!!


keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Auringonlaskun piknik



Hypätään lentokoneeseen, ja matkustetaan vielä hetkeksi takaisin yhteen Italian kauneimmista paikoista. Kuten jo aiemmin hehkutin, Corniglia on ehkä maailman söpöin pikkukylä (tai ainakin yksi niistä!), ja siellä myös vietettiin yksi meidän reissun ihanimmista illoista. Kuvittele siis itsesti maagiseen hetkeen juuri ennen auringonlaskua, kun kaikki värjäytyy kullan ja punaisen eri sävyillä. Hiljainen puheensorina soljuu ympärillä ja keskipäivän kuumuuskin on vaihtunut leppoisaksi iltatuuleksi.



Me löydettiin ihana näköalaterassi jo ensimmäisenä Corniglian iltana, mutta oltiin silloin liian nälkäisiä jäämään sinne pidemmäksi aikaa. Seuraavalla kerralla oltiin jo astetta viisaampia, ja haettiin hyvissä ajoin focacciat mukaan yhdestä kivasta kahvilasta. Mä oon ehdottomasti suolaisen ruoan ystävä, ja olikin aika ihana saada tuoreen focaccian väliin vielä kahvilan itse tekemää pestoa. Leivät kädessä jatkettiin matkaa terassille, ja istuttiin leveälle kaiteelle syömään evästä. Pikkuhiljaa terassille alkoi valua muitakin - niin paikallisia kuin turistejakin - jotka meidän tavoin olivat napanneet syötävää tai juotavaa mukaansa. Auringonlaskuissa on taikaa, etenkin tällaisissa joista ehtii nauttia kaikessa rauhassa kivan päivän päätteeksi. 



Ainakin mun mieleen tällaiset ihanat, kiireettömät hetket jää mieleen kaikkein parhaiten. Kysykää multa mun elämän kivoimpia yksittäisiä hetkiä, ja tuun luettelemaan just joitain tän auringonlaskupiknikin kaltaisia. Auringon laskeminen vie oman aikansa, ja taivaan muuttuvaa värinäytelmää seuratessa mieli lepää. Ei ole kiire mihinkään, saa viettää laatuaikaa hyvän ystävän kanssa ja vain nauttia illan tunnelmasta. Mitä rentoja tai ihania hetkiä sulla on ollut viime aikoina?


sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Lazy Sunday


Hyvää sunnuntaita tyypit! Toivottavasti teidän viikonloppu on sujunut kivasti, ja ootte ehtineet rentoutumaankin. Mulla itellä on takana kolmipäiväinen viikonloppu, joskin perjantai kului pitkälti koulujuttujen ja kämpän järkkäilyn parissa. Ikeavisiitti tuotti tulosta, ja sain mun huoneeseen oman teenkeittopisteen - ihan parasta kun voi opiskeluiden lomassa vain ojentaa kätensä ja napauttaa vedenkeittimen päälle. Ja aamulla voi juoda aamuteet vaikka sängystä käsin, kuten mä tänään tein. 

Sunnuntait on kuin luotuja hitaaseen heräilyyn ja pieneen sängyssä pötköttelyyn. Yleensä pyrin nousemaan noin seiskan aikoihin, mutta tänään annoin itselleni luvan tehdä kaiken niin hitaasti kuin huvittaa. Väsäsin jääkaapin jämistä pienen aamupalalautasen, ja nautin sen sängyssä samalla kun selailin yhtä ihanaa kirjaa (siitä tulossa postausta jossakin vaiheessa!). Tunnistaako joku sen jo tosta kuvasta? En oo vieläkään varsinaisesti noussut sängystä, vaan hengaan edelleen yövaatteissa ja yövilttiin kääriytyneenä. Tällaiset rentoilupäivät aina silloin tällöin piristävät kummasti mieltä, ihan aina ei tarvitse olla tehokas.

Mä jatkan nyt sunnuntairentoiluja lemppariblogien lukemisella ja bullet journalin täydentämisellä. Mitä pläänejä teillä on tälle päivälle? Nähdään taas ensi postauksessa!

torstai 7. syyskuuta 2017

Ihana Cinque Terre



Kävelen alas viinitarhojen reunustamaa tietä. Paikallinen vanhus huikkaa buongiornot ja vastaan hänelle hymyssä suin. Tuuli tuo alhaalla siintävän meren tuoksun mukanaan, ja kävelen vähän reippaammin. Joku parkkeeraa skootterinsa karhunvatukkapensaan varjoihin, ja nappaa muutaman marjan suuhunsa.



Cinque Terressä on sitä jotain. Mä en vaan pysty riittävästi kuvailemaan, kuinka paljon tykkään tuosta paikasta, en vaikka mulla on kuvat ja kaikki apuna. Cinque Terre, eli suomeksi Viisi Maata, on äärettömän suloinen viiden kalastajakylän joukko Pohjois-Italiassa, meren äärellä. Oon ihaillut sieltä otettuja kuvia jo ennen kuin edes tiesin, missä maassa ne värikkäät talot ja ihanat maisemat sijaitsevat. Ei siis tarvinnut ihan hirveän kauaa miettiä minne suunnata, kun lähdimme Italiaan.



Meidän yöpaikaksi valikoitui Corniglia. Oltiin nimittäin varausten kanssa aika myöhään liikkeellä, ja muut kylät olivat siinä vaiheessa jo lähes täyteen buukattuja. Meillä kävi kuitenkin aika älyttömän hyvä tuuri, koska juuri Cornigliasta tykkäsin lopulta kaikkein eniten. Neljässä muussa kylässä on kaikissa ranta, mutta meidän "kotikylä" sijaitsee paljon niitä ylempänä. Voitte varmaan kuvitella, että niissä vajaan 40 asteen helteissä joka ikinen turisti suuntasi rannalle. Tai ainakin suurin osa. Saatiin siis olla Cornigliassa todella rauhassa, mikä sopi kauniin kalastajakylän tunnelmaan paljon paremmin kuin hullut turistimassat joita esimerkiksi Manarolassa kohtasimme. Oli sekin aivan ihana, kuten kaikki Cinque Terren kylät, mutta mun sydän jäi erityisesti meidän kotikylään.



Mä en edes tiedä, mistä kertoisin teille. Niistä ihanan ystävällisistä ihmisistä, joita kohtasimme? Monikaan ei edes puhunut englantia, eikä me puolestamme italiaa, mutta niin vain saatiin juttua aikaan muun muassa ihanan vanhan papan kanssa, joka opasti meidän turistipisteelle. Joka muuten oli vain syvennys yhen rakennuksen seinässä. Tai sitten voisin kertoa teille älyttömän hyvistä ruoista, joita syötiin Cinque Terrellä. Paikalliset hedelmät ja tomaatit olivat mielettömän hyviä, ja voisin mennä sinne takaisin ihan vain pestotäytteisen focaccian ja herkullisten kalaruokien takia. Tai sitten voisin kertoa ihanista auringonlaskuista ja siitä yltiöpäisestä kauneudesta, joka meitä ympäröi kaikkialla Cornigliassa ja koko alueella.



Vaikka meidän muukin reissu oli aika onnistunut, niin Cinque Terrellä vietetty aika on koko matkan ehdottomia kohokohtia. Oon niin onnellinen, että päätettiin lähteä sinne, ja toivon tosissani että just sä pääset joskus näkemään paikan myös, jos yhtään matkailusta tykkäät. Ja hei, ootteko tekin käyneet jossain ihan mielettömän ihanassa paikassa? Mua kiinnostais kuulla teidänkin reissujuttuja!

perjantai 1. syyskuuta 2017

Hello September



Viileitä aamuja, sumua pellon yllä. Puin maanantaina ylleni ensimmäistä kertaa villapaidan, ja totesin että täällä se syksy tosiaan taitaa olla. 

Syksyyn kuuluu jotenkin olennaisesti muutos. Kouluja alkaa tai lähdetään ulkomaille. Tänä vuonna mun syyskuu alkaa uudesta asunnosta käsin, koulun aloitin jo jonkin verran aiemmin. Muutosten tuulet puhaltaa, ja toivon että ne tuo tähän syksyyn ihan erityisen kivoja juttuja. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että suunta on oikeaan päin. Opinnot vaikuttavat just niin kivoilta kuin oon aina toivonutkin, ja uusi kämppä saa mun sisäisen sisustusintoilijan ihan täpinöihin. Tekee mieli hankkia miljoona ihanaa asiaa. Suloinen päiväpeite ainakin, ja uusi matto.

Ulkona ulvoo tuuli ja sade ropisee ikkunaan. Syksyisin kaivan kaapista mun ihanat, mausteiset teet, ja käperryn sohvalle hyvän kirjan kanssa. Järjestän vaatekaapin uuteen uskoon ja lähden kävelylle kirpeän raikkaaseen aamuun. Syyskuu on alku kaikelle ihanalle syksyisälle, ja siksi se onkin yksi mun lempikuukausista.

Tervetuloa, syyskuu.