tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kevättä ilmassa

Lämmin auringonpaiste ja pöydällä nököttävä kukkakimppu ovat ihan mielettömiä kevätfiiliksen luojia. Vaikka tuolla ulkona nyt hieman ripsiikin, niin aamuinen aurinko jaksaa piristää mua edelleen. Tai ehkä se on tää yhtäkkinen oma aika, jota ei viime viikkoina oo niin paljoa ollut. Mutta joka tapauksessa, kevätfiilis on huipussaan ja lahjoinkin sen kunniaksi itseäni kivoilla kukkasilla.



Vuodenaikojen vaihtelu on musta yksi Suomen luonnon parhaita puolia. Ei ehdi kyllästyä yhdenlaiseen maisemaan, kun jo sataa lunta tai kasvaa uutta lehteä tai muuta sellaista. Nytkin tuntuu siltä kuin olisin vasta intoillut syksyn ekoista pakkasista, ja nyt jo pääsen ihailemaan kevään ekoja kukkia. Erityisen iloinen oon niistä muutamasta sini- ja punavuokosta, joita näin lähimetsässä, ja tienvarretkin alkavat hiljakseen täyttyä iloisen keltaisista leskenlehdistä. Ihan kohta saadaan kesäkin tänne ja oikeasti lämpimät ilmat. 

Mulla on ihan hulluna suunnitelmia tälle keväälle, saa nähdä kuinka paljon niistä edes ehdin oikeasti toteuttaa. Tuun kertomaan teillekin näistä jutuista sitä mukaa kun saan niitä toteutettua, sillä joukossa on paljon ihania resepti-idiksiä ja muita hienoja ideoita, joista uskon teidänkin tykkäävän. Ja hei kertokaas tekin, että mitä kaikkea hauskaa aiotte tän kevään aikana puuhailla? 

2 kommenttia:

  1. Itsekin rakastan, että on eri vuodenaikoja. Sillä kyllästyn tiettyyn säähän helposti :D. Ihana postaus ja nuo narsissit ovat kauniita <3

    http://unelmiaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kävis kyllä aika tylsäks jos olis aina vaan kesä tai syksy tai mikö vaan :D Kiitos sulle <3

      Poista