torstai 19. tammikuuta 2017

@ Sky Garden



Mä en ymmärrä, miten oon voinut skipata yhden Lontoon upeimmista paikoista, vaikka asuin kaupungissa lähes vuoden. Tarvittiin kokonaan toinen reissu Britteihin, että mä älysin viedä itseni Sky Gardeniin, Lontoon kattojen ylle. Ja nyt voi todellakin sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä paikka oli aivan ihana.

Kyseessä on siis 155 metrin korkeuteen kohoava rakennus, jonka ylimmässä kerroksessa on yleisölle avoin puutarha ja muutama ruokapaikka. Vaikka puutarha on ihana, ja ruoka varmasti hyvää (en maistanut mutta herkulliselta ainakin näytti), on pääosassa silti huikea maisema, joka avautuu kaikkiin ilmansuuntiin. Yläilmoista voi ihastella Lontoon nähtävyyksiä, tai seurata Thamesin mutkittelua. Me käytiin puutarhassa päivällä, mutta voin vain kuvitella, miten upeaa olisi seurata esimerkiksi auringon nousua tai laskua Sky Gardenista käsin.



Mulla on yleensä pientä korkeanpaikankammoa jo muutamien metrien korkeudessa, joten pelkäsin etukäteen 155 metrin olevan vähän liian kamala. Yllätys oli aika iso, kun huomasin pystyväni seisomaan jopa ulkotasanteella, missä saattoi ihailla jalkojen juureen levittyvää Lontoota ja tuntea tuulen kasvoillaan. Alhaalla siintävät kerrostalot ja muut näyttivät enemmän miniatyyreilta kuin oikeilta asuinrakennuksilta, joten ehkä se selittää mun yhtäkkistä rohkeutta. Pari metriä saattaa tuntua paljon korkeammalta (kuin 155m), kun näkee selkeästi mitä alla tapahtuu. 

Me hengattiin paikalla suhteellisen pitkään, sillä oli ihanaa vain kierrellä kasvien lomassa, kurkistella alapuolella siintävää kaupunkia ja räpsiä puoli miljoonaa kuvaa. Suosittelen teillekin! Ja Sky Gardenhan on siis ilmainen, eli sitä suuremmalla syyllä kannattaa käydä tutustumassa. Edes siellä yläilmoissa olevan kahvilan hinnastossa ei ole mitään skygarden-lisää, vaan hintataso on samaa kuin muuallakin Englannissa. Jos ja kun palaan taas joskus Lontooseen, tulee Sky Garden olemaan mun ykköspaikka hengailuun. Ettekä muuten tiedä miten ikävä sinne iski jo nyt tätä postausta kirjoitellessa!


12 kommenttia:

  1. Hitsi mitkä maisemat! Pääsispä tuonne joskus itsekin <3

    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etköhän sä joku päivä pääse, jos Lontoon suunnalla ikinä käyt :)

      Poista
  2. Moi! Pääsikö tuonne vaan lompsimalla sisään? Jostain olin lukevinani, että täytyisi varata aika, vaikka onkin ilmainen..(?) Ensimmäinen reissuni Lontooseen koittaa maaliskuun alussa ja Sky Garden on käymisen ja näkemisen arvoisista paikoista aikas ykkösenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Juuli! Periaatteessa sinne kuuluu varata lippu, mutta lompsimallakin pääsee sisään jos ylhäällä vaan on tilaa. Me mentiin riskillä (liput oli loppuunmyytyjä jo ku alettiin niitä kattomaan), ja päästiin onneks silti :) Pistän tän kommentin loppuun vielä linkin mistä lippuja voi varata. Ja niin siistiä et meet käymään Lontoossa, se on ihan mieletön kaupunki <3 Huippukivaa reissua sulle!

      https://skygarden.london/

      Poista
  3. Herranjestas kun on upea paikka, miksen mä tiennyt tuosta viime kesänä? :D ensi kerralla sitten tuonne ehdottomasti, toivottavasti vaan muistan!
    http://pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt onneks tiedät! Ens reissulla sit nokka kohtu Sky Gardenia :)

      Poista
  4. Kuulostaa ja näyttää mahtavalta paikalta! :)

    VastaaPoista
  5. Voi apua, täytyypä pistää tää mieleen, kun pääsen Lontooseen seuraavan kerran! :>

    http://adaemmimaaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Hei tuolla en oo kyllä vielä käynytkään, pitääpä pistää "to do"-listalle tämä(kin) seuraavaa Lontoon reissua silmällä pitäen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva että sullekin löyty viel jotain uutta! Vaikka Lontoossa on varmaan miljoona muutakin "uutta" juttua joita ei oo vaan vielä löytänyt :D

      Poista