lauantai 3. joulukuuta 2016

3 | Joulun alla Lontoossa



Vuosi sitten mä virittäydyin joulutunnelmaan aika erilaisissa maisemissa kuin nyt. Ei ollut pakkasta, ei piparitaloa pöydänkulmalla, eikä kaupoistakaan löytynyt tuttuja Fazerin ja Pandan konvehtilaatikoita. Tuntui hassulta olla joulun alla niin kaukana kaikista ystävistä ja sukulaisista, ei jotenkin ollut yhtään niin jouluisaa kuin "kotona". Vaikka kyllä se joulufiilis silti hiippaili mieleen pikku hiljaa - vähän erilaisena vain kuin tavallisesti.



Eniten mua yllätti brittijoulun muovisuus, tai mitenköhän sitä edes parhaiten kuvailisi. Suomessa on tottunut, että esimerkiksi joulukoristeet ovat pääosin todella kauniita, mutta Briteissä juttu oli viety aika överiksi. Jos talossa oli jouluvalot, niin niillä sitten oli kuorrutettu koko talo, ja kauppojen näyteikkunoihinkin oli panostettu vielä hullun paljon enemmän kuin yleensä. Odotin ihan täpinöissäni Hyde Parkin hehkutettua Winter Wonderlandia, josta en ollut kuullut juuri muuta kuin nimen ja sen että siellä on pakko käydä. Odotin jotain kaunista "talven ihmemaata" kuten nimi vähän lupaa, mutta todellisuus oli enemmänkin kuin creepy Linnanmäki. Kummitustaloja oli useampi kappale, ja muitakin härveleitä ihan huvipuistoksi asti. Ihan hauskaa joo, mutta ei aivan sellainen joulufiiliksen nostatus kuin olin odottanut. 



Vaikka Winter Wonderland ei hirveästi napannut, niin kauppojen näyteikkunoista sen sijaan tykkäsin ihan älyttömästi. Niin helppo tapa muuttaa katukuvaa vähän kauniimmaksi, ja joulufiilis nousee kuin huomaamatta keskustaa kierrellessä. Sama juttu kauppojen sisällä, sillä etenkin keskustan kauppojen jouluosastoista oli tehty todella näyttäviä. Kiertelin useampaan kertaan John Lewis -tavaratalossa hakemassa inspistä tulevien joulujen koristeisiin. 



Toinen inspiksenhakupaikka oli kahvilat - jotka olivat täynnä toinen toistaan ihanampia jouluherkkuja. Vaikken ikinä oo viihtynyt Starbucksissa istuskelemassa (monessa muussa kahvilassa istuskelu on melkeinpä parempaa kuin itse kahvi), niin joulun alla piipahdin usein hakemassa sieltä piparilaten mukaani. Niin älyttömän hyvää! Tänä vuonna voisi yrittää kehitellä jonkin piparijuoman ihan kotikonstein...



Vaikka Lontoo oli tulvillaan kaikenlaista jouluohjelmaa, koin silti jouluisimmat hetket kaupungin ulkopuolella - siellä missä oli tilaa vähän rauhoittua fiilistelemään kaikkea. Rochesterissa mä kiertelin paikallista joulutapahtumaa, ja istuin ystäväni kanssa Fleur de Thé -teehuoneessa pitkän kaavan mukaan nauttimassa jouluista iltapäiväteetä. Silloin tuntui, että joulu on oikeasti aivan nurkan takana.

Onko joku teistä viettänyt joulua, tai joulunalusaikaa ulkomailla? Miltä tuntui, vai tuntuiko miltään?


10 kommenttia:

  1. Mukava postaus ja ihana päästä kurkistamaan siihen millaisissa fiiliksissä oot Lontoossa joulun alla ollut :) Mä tykkään suomen jouluissa juurikin siitä, että koristukset ovat melko perinteisiä ja hyvällä maulla laitettuja, kun näkee paljon ulkomailla sellaisia tosi överi-muovi-krääsä koristuksia ja aivan liiiiiiikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans siitä, millaisia joulukoristeet Suomessa (ainaki pääosin) on :) Tuli kans mieleen et Skotlannissa on aika kauniit joulukoristeet myös, et siellä vois joulukin ehk tuntua joululta jos jossain ulkomailla pitäis olla :D

      Poista
  2. Eikä, Lontoo on mun ihan suosikkipaikka - varsinkin nyt kun pääsin siellä käymään kesällä. Erittäin ikävä sinne! :< Ja varsinkin näin joulun aikaan on varmasti ollut omanlaisensa tunnelma.

    adaemmimaaria.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoo on ihana <3 Ja jep, ikävä sinne on täälläkin... Tosin mieluummin meen sinne muulloin ku joulun alla, koska tykkään ihan hulluna siitä millaista Helsingissä on tähän aikaan vuodesta!

      Poista
  3. Tää oli tosi mielenkiintoinen postaus! Oon joulunaikaa viettäny kanarialla, eikä kyllä peittoa Suomen perinteistä joulunviettoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja kyllä siinä suomijoulussa vaan on sitä jotain.

      Poista
  4. Oii hei täähän oli kiva postaus!! :) Ulkomailla olisi kyllä kiva käydä tässä ennen joulua, mutta mieluiten oon ne joulun pyhät ihan täällä Suomessa.

    Ollaan 2 kertaa oltu vanhemien ja yhen tuttavaperheen kanssa ulkomailla, Karibialla, jouluaattona. Ja ei ei ei!!! :D Siis ei napannut kyllä yhtään. Tavallaan se oli ihan hauska kokemus, koska henkilökunta kulki tonttuhatuissa, oli joulukuusta, koristetta ja vaikka mitä, mutta ei se vaan suomijoulua voittanut :') Oma joulufiiliksensä oli sielläkin, mutta ei se ollut se oikea fiilis!

    Toi Winter Wonderland kuulostaa vähän hassulta, sillä nimi herättää kyllä ihan muita mielikuvia! Näkemisen arvoinen paikka se varmastikin on! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eiii voin hyvin kuvitella noi teidän karibiajoulut :D Varmasti kivoja mut ainaki omaan makuun liian lämmintä ja, no, erilaista ku suomijoulu. Vaikka rakastan uusia juttuja, ni jotenkin jouluna haluaa pitäytyä pääosin niissä perinteissä ^^

      Ja joo odotin tosiaan vähän muuta ton nimen perusteella :D

      Poista
  5. Moi! Kivasti toteutettu postaus :) Sulla on muuten tosi kiva ulkoasu blogissa!

    VastaaPoista