sunnuntai 18. joulukuuta 2016

18 | Treat Yourself



Luetelkaapa mielessänne muutamia odotuksia jouluun liittyen. Muutamia tekemättömiä tehtäviä teidän to do -listoiltanne. Pitäisi varmaan hankkia vielä parit lahjat, askarrella kortteja, leipoa joulukakkua tai pipareita ja muuten vain stressata kaikesta. Tai siis okei, stressaaminen tuskin kenenkään tekemislistalta varsinaisesti löytyy, mutta siinähän se tulee mukana kun olisi niin paljon tekemistä. Oon itsekin juossut pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, niin omilla kuin muidenkin asioilla, ja on pikkuhiljaa alkanut tuntumaan siltä, että ei tän ihan näin tarvitsisi mennä. 

Joulunalusaika on toisaalta niin mielettömän ihanaa, mutta toisaalta myös helposti stressitasoja nostavaa aikaa. Haluaisi antaa kaikille kaikkea ja rakentaa hyvän joulun, mutta siinä pyörityksessä unohtaa helposti lahjoa ja hemmotella itseään. Mä ainakin unohdin. Jossain vaiheessa tajusin homman typeryyden itsekin, ja raivasin tämän viikonlopun ihan vain laiskotteluun. Nolla aktiivisuutta vaativaa tehtävää näille päiville. Oon lukenut kirjaa pitkästä aikaa, syönyt pipareita ja nauttinut kauniista talvipäivistä. Tätäkin postausta kirjoittelen ehkä maailman mukavimmasta nojatuolista söpö piparipaita päälläni. Joulu tuntuu olevan paljon lähempänä, kun on ehtinyt nukkumaan ja olemaan ihan rauhassa.



Saman neuvon haluaisin antaa myös teille. Ottakaa aikalisä ja tehkää tänään jotain ihanaa ihan vain itseänne varten. Ottakaa jalkakylpy, syökää aamupalaa pitkän kaavan mukaan tai lähtekää pitkälle kävelylle. Jotain, mistä just sä tuut iloiseksi ja rentoutuneeksi. Sunnuntait on yleensä muutenkin aika laiskoja päiviä, mutta tuskinpa silti on pahitteeksi varata muutama ylimääräinen hetki itsensä hemmotteluun. Ja jos susta tuntuu liian kiireiseltä mihinkään tällaisiin, niin sitä todennäköisemmin just sä tarvitset pientä rentouttavaa hetkeä itsellesi. Uskokaa mua kun sanon, että joka ikinen teistä ansaitsee oman hemmotteluhetken, ja aikaa puuhailla niitä omia juttujaan. 

Joulun taika syntyy yhdessäolosta, ihanasta tunnelmasta ja rennosta fiiliksestä, ei siististä kaapinnurkasta, täysin oikein lasketuista matikantehtävistä tai hillittömästä joulutorttukasasta. Otetaan siis kaikki itsellemme hieman omaa aikaa ja nautitaan olostamme.


4 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat ja muutenkin todella ihana postaus ♥ Joulunalla tuntuu kyllä, että jokaisella kiireet ja stressi lisääntyy mitä lähemmäs joulua mennään :/ Rentoutumishetket kiireen keskellä on kyllä kaivattuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ Niin se tuppaa hirmu usein menemään, mutta onneks aina voi pistää jarrut päälle jos kiireet alkaa pyörittää elämää liiaksi.

      Poista