sunnuntai 28. elokuuta 2016

Gluteenittomat mausteiset mustikkamuffinssit

Mä sain tehtäväkseni väsätä jotain gluteenitonta leivonnaista viikonlopuksi, ja mielellään mustikoista kun niitä oli jääkaapissa aika paljon. Mietintämyssy päässä pohdin erilaisia vaihtoehtoja, ja päädyin lopulta yhdistämään kolme lemppariani; banaanin, muffinssit ja mausteisuuden. Lopputulos oli aika superherkkua, joten ajattelin jakaa reseptin myös teidän iloksi. Kaikkeen parhaimmalta nää mausteiset herkut maistuu pimeänä iltana teen ja hyvän kirjan kanssa, mutta kuorrutteen avulla niistä saa loihdittua myös ihan salonkikelpoisia leivoksia. Ja hei, älkää säikähtäkö pitkää ainesosaluetteloa, sillä mausteet tuovat siihen aika monta lisäriviä.



Tarvitset: 100 g voita, 1½ dl sokeria, 1 tl vaniljasokeria, 2 kananmunaa, 1 dl Semper vaaleaa jauhoseosta, 1 dl riisijauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 1 tl kanelia, ½ tl inkivääriä, ½ tl kardemummaa, ½ tl neilikkaa, 2 banaania, 1 dl mustikoita
Kuorrute: noin 50 g voita, 50 g maustamatonta tuorejuustoa, puoli purkkia tomusokeria ja kourallinen mustikoita

Mausteiset mustikkamuffinssit

1. Vaahdota voi ja sokerit. Lisää kananmunat joukkoon yksi kerrallaan, ja sekoita hyvin molempien jälkeen.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita nopeasti vain sen verran, että taikina on tasaista.
3. Muussaa banaani, ja kääntele se ja mustikat taikinan joukkoon.
4. Annostele taikina muffinssivuokiin, ja paista 175 asteessa noin puoli tuntia. Itse käytin aika jättimäisiä muffinssivuokia, joten valmiita herkkuja tuli 7 kappaletta. Jos vuokasi ovat normaalin kokoiset, saat enemmän muffinsseja ja paistoaika on hieman tuota puolta tuntia lyhyempi.

Kuorrute valmistuu näin

1. Laita kulhoon tuorejuusto, hieman pehmeä voi, ja osa tomusokerista. Sekoita hyvin.
2. Lisää tomusokeria pikkuhiljaa välillä sekoittaen, kunnes koostumus tuntuu oikealta. Voit myös maistaa kuorrutetta; sokerin kuuluisi maistua enemmän kuin voin. 
3. Kun kuorrute on mielestäsi valmista, lisää sekaan vielä mustikat ja sekoita tasaiseksi.
4. Levitä kuorrute muffinssien päälle. Pursottamalla saat kauniin, mutta aika supermakean lopputuloksen. Koristele muffinssit vielä halutessasi muutamalla mustikalla.

Nämä muffinssit olivat niin superhyviä, että melkein suosittelen jättämään kuorrutteen kokonaan pois. Paljaiden muffinssien ulkonäkö ei kuitenkaan ole kovin houkutteleva, joten esimerkiksi juhliin kannattaa se kuorrutekin ehkä väsätä. Teitpä näitä sitten kuorrutteella tai ilman, niin hyvää saat joka tapauksessa.

ps: normiruokavalioinen voi korvata ohjeen jauhot ihan tavallisella vehnäjauholla.

8 kommenttia:

  1. Oi nammmm! Kuulostaa tosi hyviltä ja näyttääkin söpöltä ^^ ♡. Tosi kiva postaus.

    ♡ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kokeiluun! Näyttää ihan superhyviltä <3

    VastaaPoista
  3. Näyttää niin hyvältä! Ei olekkaan tulut leivottua vähään aikaan, tää vois olla mun tapaiselle jauhopeukalolle hyvä resepti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo todellakin kannattaa kokeilla :)

      Poista
  4. Oi nam pakko kokeilla joku päivä!Ihanaa löytää gluteenittomia reseptejä:)

    Terkuin Harriet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Ja kiva että tykkäät ^_^

      Poista