tiistai 29. maaliskuuta 2016

Horse Riding In Wild Wales



Voisiko olla parempaa, kuin lämmin auringonpaiste kasvoilla, huikeat maisemat ja alla hevosen rauhoittava keinunta. Tai no en ole ihan varma, voinko käyttää sanaa rauhoittava, kun samalla reissulla ehdin repiä housunikin. Mutta upea ratsastusvaellus saatiin silti tehtyä yhdessä Walesin kauniista kansallispuistoista. Muutama viikko sitten, eräs kaunis sunnuntaiaamu, minä ja parikymmentä muuta saimme hevoset allemme. Pienen alkujärkytyksen (siis pitääkö meidän oikeasti hallita näitä eläimiä itse) pääsimme lähtemään matkaan. 

Tälle ratsastusvaellukselle oli päätynyt moni ensikertalainenkin, ja ilmeet olivat sen mukaiset. Kalpeita naamoja ja irvistyksiä oli joka suunnalla, kun hevoset mussuttivat ruohoa ja veivät ratsastajia pitkin pihaa. Mä oon ollut useamman kerran kavereiden mukana tallilla, mutta oli itsellenikin aika haastava homma saada iso eläin pidettyä aisoissa. Etenkin kun sain alleni sielunkumppanini: tämä hepo rakasti ruokaa ihan yhtä paljon kuin mä, ja olisi mieluusti viettänyt koko päivän laiskotellen ja ruohoa syöden. Sen sijaan sen selkään istutettiin ratsastaja, jonka tehtävänä oli pitää eläin poissa niiden herkullisten ruohotuppojen äärestä.



Alkuratsastus sujui mun ja mun hevosen osalta todella hyvin. Hevonen olisi tahtonut rynniä jonon kärkeen, mutta sain sen vähäisillä taidoillani pidettyä siivosti omalla paikallaan jonon hännillä. Eläin käyttäytyi ihanasti myös ylhäällä kukkuloilla, missä pari muuta hevosta villiintyi jopa niin paljon että ratsastajat lensivät selästä. Mutta sitten. Matka kukkuloilta takaisin tallille tapahtui pitkin hyvin kapeaa polkua, jota reunustivat molemmin puolin tiheät piikkipuskat. Vaikka kuljimme niin keskellä kuin mahdollista, saimme silti väistellä ikäviä oksia. Ja tässä vaiheessa mun hevonen sitten päätti, että nyt on ihan pakko päästä sinne jonon kärkeen, ja että nyt ei enää kuunnella sitä typerää ratsastajaa joka käskee pysyä jonon peräpäässä. Yleensä ihmiset yrittävät ensimmäisen kerran laukata esimerkiksi ratsastustunnilla, mutta mun eka kerta sujui kauniisti läpi piikkipuskien. Tarrasin satulaan kiinni, koitin parhaani mukaan väistellä piikkejä - mikä oli aika hankalaa kun ottaa huomioon että laukkasimme keskellä piikkipuskaa - ja huutelin joka puolelle sorryja. Sillä kapealla polulla kun ei todellakaan olisi mahtunut ohittamaan, ja runnoimmekin etuilumatkallamme niin kanssahevoset kuin ratsastajatkin. Parikymmentä ratsukkoa myöhemmin pääsimme etummaisena kulkevan oppaan taakse, ja niin oli munkin hevonen taas kuin itse päivänsäde.

Housut lensivät puskaseikkailun seurauksena roskiin, mutta muuten täytyy sanoa että mielettömän ihana reissu. Oli yksi kevään ensimmäisistä oikeasti lämpimistä päivistä, kilit hyppelivät iloisesti kukkien keskellä ja ratsastusvaellus toi oman lisänsä muutenkin upeaan reissuun. Sain verestää ratsastustaitojani, viime kerrasta kun on jo useita vuosia, ja pääsin huolehtimaan itseäni paljon suuremmasta eläimestä monen tunnin ajan. Kokemusta rikkaampana taas eteenpäin!


4 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä kokemukselta, jota ei unohda koskaan! :D


    ♥ Vilhelmiina Lyydia

    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kyl olikin! Silloin tällöin oon ratsastanu, ja reissujakin on kertynyt, mutta harvoin näitä kahta tulee yhdistettyä :D

      Poista
  2. Hahah, kuulostaa ihanalta ja näin päässäni mielikuvana tuon sun hevosen päähänpiston ja laukkakohtauksen... :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Se oli kyl aika kaoottista! Mut eipähän ihan heti ainakaan unohdu. Ja oli joo siistiäkin ^^

      Poista