perjantai 5. helmikuuta 2016

Vastauksia kysymyksiin - osa 2

Toisen ja samalla viimeisen vastausosion vuoro. Aiemman, au paireiluun liittyvän osion pääset lukemaan tästä. Kiitos mielettömästi teille kiinnostavista kysymyksistä, joihin oli kiva vastailla. Olen yhdistellyt päällekkäin osuvia kysymyksiä jonkin verran, joten sun heittämä kysymys ei välttämättä löydy juuri siinä muodossa kun sen kysymyspostauksen kommentteihin kirjoitit. Jos jotain kysyttävää vielä jäi, niin kyselkää kommenteissa - vastaan mielelläni kysymyksiin muutenkin.



Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?
- Vaikea valita, kiinnostavia paikkoja kun on niin monta! Barcelona kiehtoo paljon, samoin Cornwall. Pariisiin aion matkustaa mahdollisimman pian myös, sillä haluan kokeilla näenkö kaupungin tällä kertaa kivempana kuin viimeksi. Lisäksi haluaisin käydä myös Irlannissa ja Walesissa, niin olisi kaikki britteinsaarten alueet käyty läpi.

Minne matkustaisit jos voisit matkustaa mihin vain?
- Johonkin jännään paikkaan! Pohjois-Korea voisi olla kiinnostava nähdä, samoin jokin Afrikan maa tai USA, jossa haluaisin joskus käydä road tripillä. Euroopassa tulee varmasti kierreltyä, mutta sen ulkopuolisiin maihin on vaivalloisempi matkustaa,

Mitä tulevaisuudensuunnitelmia sulla on?
- Lähitulevaisuudessa haluan päästä opiskelemaan yliopistoon. Aion myös jatkaa matkustelua sen mukaan mitä opiskeluilta tai mahdollisilta töiltä pystyn, ja nähdä kavereita Suomeen paluun jälkeen erittäin paljon. Ja vielä yksi! Aion kiertää Suomessa kaikkia kivoja kahviloita ja tapahtumia, olen tajunnut esimerkiksi kahviloiden olemassaolon vasta täällä ja osaankin kertoa Lontoon kahviloista ja muista jutuista paljon paremmin kuin Helsingin vastaavista.

Mitä kaipaat tällä hetkellä vai kaipaatko mitään?
- Mun ihania suomiystäviä, joita en ole nähnyt liian pitkään aikaan!



Mistä unelmoit?
- Onnellisesta elämästä, niin klisee kuin onkin. Mun onnelliseen elämään kuuluu työ jossa viihdyn ja jonka tekemisestä oikeasti tykkään, ihana ystäväpiiri ja loppuelämän kestävä parisuhde. Unelmoin myös matkustelusta maailman ympäri, ristiin rastiin ja takaisin. Unelmoin omasta kesämökistä sitten joskus ja siitä että kodissa on kukkia ympäri vuoden.

Parasta just nyt?
- Rauhallinen hetki kivan päivän päätteeksi ja se, että maljakossa on kukkia.

Mitkä kolme asiaa haluaisit että tapahtuis just nyt?
- Joku mun ihanista läheisistä (joita en oo nähnyt liian pitkään aikaan) vois just nyt seistä tossa vieressä ja pistää teeveden kiehumaan. Sitten voitaisiin hörppiä teetä yömyöhään ja parantaa maailmaa. Muuta en tarvitse, sillä tämä on jotenkin ihanan rauhallinen ja onnellinen ilta.

5 asiaa jotka tahdot kokea ennen kuolemaasi?
- Haluan käydä Afrikassa, tehdä road tripin syksyiseen Lappiin, inspiroida jotakuta, kävellä meren rannalla auringonlaskun aikaan ja oppia kokkaamaan intialaista ruokaa.

Mitä ohjelmia/sarjoja seuraat?
- En mitään! Täytän päiväni jo valmiiksi kaikella mahdollisella, joten sarjojen seuraaminen ei edes mahtuisi mun viikkorytmiin.



Paras elokuva ikinä?
- Life of Pi, joka katsottiin hostperheen kanssa syksyllä. Mä tykkään kirjoista paljon enemmän kuin leffoista, joten parasta mitä leffa voi tarjota, on visuaalinen kauneus. Ja sitähän tämä leffa on täynnä - upeita maisemia toinen toistensa perään.

Lemppari bändit tai artistit?
- Mulla ei ikinä ole ollut yhtä tai kahta, tai edes kymmentä suosikkia, jotka olisi voinut nimetä. Tähän kysymykseen vastaaminen on siis todella vaikeaa. Jos pitäisi sanoa joku, jota kuuntelen aina uudelleen ja uudelleen, niin Amelié -leffan sountrack. Hehe ei ole bändi eikä artisti, mutta kuuntelen sitä jokatapauksessa paljon.

Lempi ootd?
- Nyt pistit pahan! Mä pukeudun vahvasti fiiliksen mukaan ja yhtenä päivänä maailman kivoin asu ei tulisi kuuloonkaan enää seuraavana. Riippuu myös paljon siitä olenko töissä vai en, sillä töiden aikana paras asu on lökärit ja paita joka voi vähän sotkeentua. Kaupungilla tykkään ehkä eniten yhdistelmästä mustat farkut, viininpunaiset maiharit, samaa sävyä oleva potterpaita ja musta pörröneule. Lisäksi tähän voisi heittää harmaanvihreän takin ja syksynruskean jätihuivin, joka mätsäävät yllättävän hyvin viininpunaiseen ja mustaan.

Mikä sai sut nolostumaan viimeksi?
- Mä en muista! Nolostun todella harvoin mistään, sillä yleensä kukaan ei kuitenkaan muista mun mokia jälkikäteen. Parempi siis vain ottaa opikseen ja unohtaa sitten koko moka.



Mikä on elämäsi paras päätös?
- Muuttaa pois kotoa 16-vuotiaana. Ei sillä että kodissa olisi ollut mitään vikaa, mieluusti olisin asunut perheeni kanssa vielä lukiovuodet. Mutta pois muuttaminen toi mukanaan paljon mahtavia juttuja: pääsin pääkaupunkiseudulle asumaan, tutustuin mahtaviin tyyppeihin eikä koti-ikävä täällä ulkomailla ole yhtään paha kun ei muutenkaan ole asunut enää kotona.

Lempireseptisi?
- Suklaamuffinssit, joiden ohjetta en vieläkään muista ulkoa, mutta joka löytyy kotikotoa keittiön kaapista, punavalkoruudullisesta keittokirjasta sivulta 55. Ei sillä, että olisin tarvinnut ohjetta usein tai mitään.

Mikä on elämän tarkoitus?
- 42. Myöskin onnellisuus on aika tavoiteltava asia. Ihan sama onko menestynyt artisti vai siivoaako julkisia tiloja, kunhan on onnellinen. Ehkä elämän tarkoitus on löytää se oma juttu mitä tehdä ja oma tyyli millä elää tää lyhyt hetki kun me täällä eletään.

Mitä tekisit jos saisit 10 000€?
- Pistäisin ainakin toistaiseksi koko summan säästöön. Saan taskurahaa täällä ihan tarpeeksi siihen että ostan kivoja juttuja itselleni tai käyn ulkona syömässä. Tulevaisuudessa käyttäisin ne varmaan oman unemakämpän sisustamiseen, matkusteluun ja hyvään ruokaan.



Lempilaulu/-runo/-aforismi?
- Yksi mun usein käyttämä aforismi on "Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi". Unelmat ovat tärkeitä, mutta niitä toteuttamalla pääsee elämään sitä elämää, mikä joskus oli haave vain. Unelmiaan seuraamalla päätyy aika todennäköisesti viettämään kivan elämän.

Lempparikarkit?
- Salmiakki.

Miten kuvailisit muutamalla sanalla elämää?
- lyhyt, seikkailu, mahdollisuuksia täynnä

Pidätkö lukemisesta, ja jos joo niin millaiset kirjat ovat sun suosikkeja?
- Todellakin pidän! Luen kirjoja ihan laidasta laitaan, eniten iskee hyvä kerronta ja kiinnostavat henkilöt. Mun ikuisuussuosikki on Potterit, mutta olen tykännyt valtavasti myös Kirjavarkaasta ja Runotytöstä.

Jos saisit nyt 5000€ ja rahat olisi pakko käyttää 24 tunnin sisällä, mihin käyttäisit sen?
- Varaisin pitkälle eteenpäin viikonlopun menopaluulippuja niin Suomeen kuin kaikkialle muuallekin. Ja hostelleja sun muita.



Jos saisit muuttaa maailmasta yhden asian, mikä se olisi?
- Tähän varmaan pitäisi vastata, että lopettaisin sodat tai nälänhädän. Oon kuitenkin sitä mieltä, että elämä kulkee omaa kiertokulkuaan, jossa kaikille jutuille on oma tarkoituksensa. Niille kamalillekin. Jos yhden pahan poistaa, toinen varmasti tulee tilalle kahta pahempana. Epäkohtien eteen pitää toki tehdä työtä, mutten halua vain sormia napauttamalla poistaa mitään.

Sairastatko mitään?
- En, onneksi!

Ihanin juttu kodissasi?
- Parisänky, joka on kokonaan mun. Unettomina iltoina on parasta, kun voi vain rullailla edestakaisin ja ympäri. Kylminä öinä voi kääriytyä suureen peittoon kuin kevätkääryle, ja kuumalla ilmalla voi läähättää äksänä keskellä sänkyä ja vaihtaa tyynyä aina kun edellinen lämpenee liikaa.

Onko huoneessasi mitään kasveja?
- Tällä hetkellä ei, mutta asia toivottavasti korjaantuu pian. Keittiössä, jossa vietän suurimman osan ajastani, on onneksi kukkakimppu maljakossa ja kaksi viherkasvia ikkunalaudalla.

Lempieläimesi?
- Tiikeri! Tai ehkä leijona tai suloinen kissanpentu. Kissaeläimet ovat mun suosikkeja, mutta tykkään paljon myös ketuista, apinoista ja värikkäistä linnuista.



Parasta bloggaamisessa?
- En osaa valita vain yhtä asiaa! Rakastan kirjoittamista, mutta myös kuvaaminen on koko ajan hauskempaa. Ja on mahtava verrata uusimpia postauksia ensimmäisiin ja huomata kehittyvänsä koko ajan. Myös te siellä ruudun toisella puolella olette aivan ihania! On mahtava lukea teidän kommentteja ja etenkin aktiivisten kommentoijien kommenteissa jo pelkkä lähettäjän nimi saa hymyn huulille.

Mistä keksit nimen blogillesi?
- Kaveri teki joskus erilaisia sanayhdistelmiä, kuten vaahtokarkkisammutin ja hajuhernekeitto, josta inspiroiduin vääntelemään revontulia uuteen muotoon.

8 kommenttia:

  1. Että mie kadehdin teitä matkustelevia :( Oispa rahaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkustelussa on ihan oikeasti kyse vaan budjetoinnista! Mulla esim ei mee rahaa kovinkaan paljoa shoppailuun tai alkoholiin, joten ne eurot (tai tässä tapauksessa punnat) voi sit käyttää reissailuun. Ja oon ottanu sen logiikan itelleni että kun nyt au pairina oon, niin en aio liikaa stressata tulevasta, vaan nään mieluummin maailmaa nyt kun siihen on hyvä tilaisuus :)

      Poista
  2. Ihania, ihania, ihania vastauksia! :) Näistä oppii mun mielestä ihan hurjasti siitä ruudun toisella puolella majailevasta tyypistä, sä vaikutat kyllä ihan huikealta likalta ja voin itse samaistua moneen kohtaan. Ihana huomata, että on vielä ihmisiä, jotka laittavat hyvin paljon painoarvoa onnelle, eikä niinkään saavutuksille tai materialle <3 Näistä sun vastauksista välittyi kyllä tosi fiksu, rehellinen ja seesteinen kuva susta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos älyttömästi ihanasta kommentista ♥ Arvostan tätä viel enemmän ku sanoja on just sä, koska blogis perusteella oot kans ihan huipputyyppi!

      Poista
  3. Vaikka osasinkin arvata mitä vastaukset pitää sisällään, niin silti näitä oli tosi kiva lukea, ihan hihittelin joillekin kohdille. :D Oot ihana ja on snadisti ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sä ♥ Meiän pitää ehdottomasti nähä kesällä ku tuun täältä!

      Poista
  4. Meilläki oli Pohjois-Korea matkalistalla, itseasiassa häämatkakohteeksi :DD Että ensin olisimme eteläkoren puolella, ja sieltä heittäisimme pikkureissun P-koren puolelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kuulostaa aika huikealta! Se on niin suljettu paikka, että olis erittäin siistiä nähdä vähän rajojen sisäpuolta - vaikka turistit ilmeisesti pidetäänki siel tosi tiukasti omassa kuplassaan.

      Poista