lauantai 31. lokakuuta 2015

Mademoiselle Privé



Chanelia mahan, tai ainakin silmien täydeltä. Lontoon Saatchi -galleriassa oleva Mademoiselle Privé -näyttely vetelee viimeisiään, ja sen huomasi jo torstaina aamupäivällä. Puoli maailmaa (minä mukaan lukien) havahtui siihen, että tuo näyttely voisi olla jopa näkemisen arvoinen, ja niin siinä sitten jonotettiin sisäänpääsyä muutama tunti. Kaveri olisi voinut olla tässä tilanteessa hyödyllinen: nyt vain katsoin kateellisena miten muiden kaverit ja vaimot ja serkut hakivat heille kahvia ja leivoksia. Mä en voinut liikkua paikaltani mihinkään tai olisin vielä joutunut jonottamaan koko homman uudelleen.



Ihan turhaa jonotus ei ollut, sillä Chanelin ja Karl Lagerfeldin luoma näyttely oli törkeän hieno. Hämäriä valoja, kaunista musiikkia ja visuaalisesti näyttäviä yksityiskohtia. Chanelin historiasta oli kerrottu kiinnostavasti muun muassa videopätkien, ääniraitojen ja seinälle maalattujen tekstien kautta, ja pääsin lukemaan myös joitakin Cocon viisauksia. Näyttelyssä oli esillä kaikenlaista aina taideteoksista vaatteisiin ja takaisin. Bongasinpa seinältä valtavan ritsankin!



Mä en ole koskaan ollut kovin kiinnostunut muodista, mutta suurissa muotitaloissa on silti jotakin inspiroivaa. Etenkin Chanelissa, jonka perustaneen Coco Chanelin elämään on mahtunut jos jonkinlaisia käänteitä. Korsettien hylkäämistä, natsisyytöksiä ja ties mitä. Nykyaikaisten luksustuotteiden takana on kiinnostava tarina. Näyttelyssä ei ihan kaikkea edes kerrottu, sillä syväluotaavan chanelhistoriikin sijaan kyseessä oli aika taiteellinen ja vaikuttava kokonaisuus. Historiaa toki oli, mutta taiteelle oli annettu suuri painoarvo - eikä ihme, sillä onhan huippumuodin luominen tavallaan taidetta sekin.


2 kommenttia:

  1. Upeita kuvia, ja kyllä tekisi mieli nyt itsekin lähteä käymään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tohon tuskin enää ehdit (etenkin ku matkaan tarvitsisi lentokoneen), mutta kannattaa pitää silmät auki siellä! Ainakin pääkaupunkiseudulta saattaa löytää välillä ihan tajuttoman upeita näyttelyitä ♥

      Poista