torstai 3. syyskuuta 2015

Itämainen kukkakaaliriisi pannulla

Mausteet ovat aina olleet suuri osa mun kokkausinnostusta. Niillä saa varioitua samaa ruokaa todella paljon, ja toisaalta ilman mausteita koko ruoasta tulee äkkiä aika tylsä. Mun hostperheen maustehylly on täynnä mausteita, joita en ole ikinä käyttänyt - hyvä jos olen edes kuullut kaikkien nimiä ennen tänne tuloani. Pakkohan näitä mausteita oli päästä kokeilemaan, vaikken vielä uskaltanutkaan kaikkein oudoimpia testata - ajan kanssa sitten. Näistä mausteista syntyi kuitenkin toteuttamiskepoinen idea: kukkakaaliriisi.



TARVITSET: 
1,5 dl riisiä, pieni sipuli, puolikas valkosipulinkynsi, kukkakaalta, porkkana, tilkka öljyä paistamiseen
Mausteet: 3 tl paprikajauhetta, 2 tl garam masala -mausteseosta, 1 tl tulista chilijauhetta, 1 tl kanamausteseosta, ripaus oreganoa ja inkivääriä, 1 rkl sitruunamehua, 1 rkl soijakastiketta

TEE NÄIN: Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Riisin keittyessä pilko sipulit ja kasvikset. Valkosipulin tulee olla aivan hienoa silppua, mutta kukkakaalin ja porkkanan voi jättää hieman suurempiin paloihin. 

Kuullota sipuleita öljyssä, ja lisää sitten sekaan kukkakaali ja porkkana. Paista muutaman minuutin ajan, lisää mausteet ja paista vielä hetki. Lisää riisi ja paista vielä pari minuuttia. 

Ruoka on valmista, kun mausteet ovat sekoittuneet tasaisesti riiseihin. Hyviä ruokailuhetkiä!

4 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hyvältä ! ♥

    VastaaPoista
  2. Näyttää ja kuulostaa tosi mielenkiintoselta, pitääpä kokeilla joskus!

    Haastoin muuten sut Liebster Awardiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä ^_^ Ja joo huomasinkin äsken, kiitos haasteesta!

      Poista