lauantai 22. elokuuta 2015

Sairaan lapsen lohtuherkku

Tiedätkö sen tunteen, kun olet sopinut jotain hauskaa tekemistä ystäviesi kanssa, ja sitten sairastutkin etkä pääse sängyn pohjalta kuin korkeintaan keittiöön ja takaisin? Mä tiedän sen tällä hetkellä liiankin hyvin. Olisi kuume voinut edes päivän odottaa. Pitääkseni liian ärsytyksen poissa, päätin tehdä itselleni jotain hyvää jälkiruokaa - kipeänä on täysin oikeutettu syömään vaikka pelkkää jälkiruokaa mahan täydeltä. Mun lohtujälkkärin ohje on herkullinen ja todella simppeli.



Tarvitset: uuninkestävän kupin tai muffinssivuokia, kourallisen pakastemarjoja, pari suklaapalaa

Tee näin: Kasaa pakastemarjat kuppiin tai muffinssivuokaan, ja aseta päälle suklaapala. Paista 200-asteisessa uunissa kunnes suklaa on sulanut. Ota uunista ja nauti (älä kuitenkaan saman tien, uunituore lohtuherkku on aika kuumaa).

Näitä mä syön tässä samalla kun kirjoittelen postausta. Ehkä mä olisin jo huomenna terve? Jos en ole, niin marjoja kyllä riittää pakastimessa ja suklaata kaapissa. Näistä mun herkuista löytyy niin mansikkaa, vadelmaa ja mustikkaa, kuin herukoita ja kirsikoitakin. Kokemuksesta tiedän myös, että monet hedelmät - esimerkiksi päärynä ja omena - sopivat tähän hyvin. Päärynä-vadelma-valkosuklaa on aika lyömätön yhdistelmä. Kannattaa testailla erilaisia versioita omilla suosikkimarjoilla ja -hedelmillä, jotta löytää sen kaikkein parhaan. 

16 kommenttia:

  1. Hahah, ihana resepti! Paranemisia <3

    VastaaPoista
  2. Tätä pitää kyllä kokeilla :D Ja paranemisia sulle :)

    http://millakaroliinas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Oi, pitääpä koittaa tätä! Näyttää hurjan hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Ihan törkeen hyvännäköstä!! Nam :-) Liityin lukijaksi, koska sulla on mielenkiintoinen ja persoonallinen blogi <3

    www.sofialaurent.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos sulle ♥ Ja kannattaa testata, maku on vähintään yhtä hyvä!

      Poista
  5. ei voi muuta sanoa kuin että nam :3 ♥ näyttää superhyvältä ja vieläpä helppo tehdä :D! Pakko itekkin kokeilla seuraavan kerran kun makeanhimo yllättää :P

    fashionsituation.blogspot.com ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo kannattaa kokeilla! Niin helppo ja nopea tehdä ettei vaadi ku sen että tarvikkeet löytyy kotoa :D

      Poista
  6. Moikka! En tiedä onko tää vähän random, mut eksyin sun blogiin jostain, on muuten tosi kivanoloinen :) aloitin viime sunnuntaina au pairina englannissa, en lontoossa mutta junamatkan päässä. Mietin vain, olisiko sulla aikaa ja kiinnostusta joskus esitellä mulle lontoota tai olis kiva muutenkin tavata muita suomalaisia auppareita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa! En itsekään tunne Lontoota vielä kovin hyvin, mutta voin esitellä paikkoja joita tiedän, tai sitten voidaan seikkailla yhdessä uusissa paikossa :D Eli joo on aikaa ja on kiinnostusta. Mitä kautta sut tavoittaa parhaiten?

      Poista
    2. Voi että olin aivan unohtanut tämän :D mutta varmaankin facebookista nimellä, mutta näitä Ainoja on varmaan muutama niin oon Kauhavalta -se muistaakseni lukee siellä- syntynyt 2.3.1996 ja profiilikuvana semmoinen graffitiseinän edessä otettu kuva, missä mulla on tummat ja pitkät hiukset :) katotaanko löydätkö näillä tuntomerkeillä :D

      Poista
    3. Taisin löytää oikean profiilin, tsekkaile sun muut -kansio jos viestiä ei ala kuulumaan :D

      Poista
  7. Sait haasteen! http://koti-ikava.blogspot.co.uk/2015/08/blogihaaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui ties kuin mones tämmönen haaste :D Pitänee kai jopa toteuttaa vastauspostaus joku päivä

      Poista