maanantai 6. heinäkuuta 2015

Melo suoraan aaltoja kohti


"Melo suoraan aaltoja kohti." Näin viisaasti neuvottiin kirjassa nimeltä Oli kerran äiti joka katosi. Jos ei uskalla kokeilla mitään uutta ja mullistavaa, elämästä tulee äkkiä kovin tylsää. Sängyn pohjalle jäämällä et saavuta mitään - paitsi ehkä laiskuuden maailmanennätyksen, jos tarpeeksi kauan makaat. Kokeilemalla uusia asioita elämään tulee sisältöä ja saat unohtumattomia kokemuksia. Itselleni muutos on elinehto. Tunnen homehtuvani pystyyn, jos elämä jatkuu liian samanlaisena liian pitkään. Onneksi asioihin voi itse vaikuttaa todella paljon. Kun vain uskaltaa. Tasaisesta ja rauhallisesta elämästä nauttivankin kannattaa silloin tällöin astua ulos omalta mukavuusalueeltaan, sillä elämässään pääsee eteenpäin vain melomalla suoraan muutoksen aaltoja kohti.

Muutos pelottaa aina. Mitä isompi muutos, sitä enemmän polvet vapisevat. Asian pelko on kuitenkin usein pahempi kuin itse asia. Omasta elämästäni löydän monta esimerkkiä tähän. Ala-asteella jännitin elämäni ensimmäistä laskettelureissua niin paljon, että meinasin jäädä reissulta kokonaan pois. Paikalle päästyäni kuitenkin ihastuin lajiin ja siihen vauhdin tunteeseen, kun sai mutkitella alas rinnettä. Kotoa pois muuttaminen hirvitti myös etukäteen, mutta huomasin heti viihtyväni uusissa ympyröissä ja sain pian uusia, ihania ystäviä. Ihmismieli vierastaa ennen kokemattomia asioita. Siksi muutoskin pelottaa niin paljon. Mutta kun pelon saa voitettua, voittaa samalla itselleen paljon hyvää. Pelkkää iloa ja onnea ei muutoskaan tuo. Virheitä tapahtuu jokaiselle. Muutoksen aallot voivat lyödä liian kovaa, mutta toisaalta myös siitä omasta, turvallisesta sängystä voi pudota pohja. Virheistä saa onneksi ottaa opikseen ja jatkaa matkaa uusin eväin. 

Jos olet pitkään halunnut leikata hiuksesi tai ilmoittautua potkunyrkkeilykurssille, tee se nyt. Jos haluat tehdä jotain suurempaa, kuten reppureissata Australiassa tai poimia tulppaaneja Hollannissa, tee sekin. Mutta muista, ettei melojakaan pitkälle melo ilman kanoottia. Ota selvää, mitä haluamasi muutos vaatii, punnitse haluatko todella tehdä sen ja jos edelleen tahdot, niin tee. Tekosyiden esittäminen enää tässä vaiheessa on kielletty! Mä olen parhaillaan mun lapsuuden suurimman unelman toteutumisen kynnyksellä: lähden au pairiksi! Ennen kuin kysyt, niin voin kertoa että pelottaa ja paljon. Mutta tämä pelko kutkuttelee mukavasti jalkapohjissa. En tiedä mitään ensi vuodesta, mutta olen päättänyt että siitä tulee huikea. Ei sitä au pairiksi ihan joka päivä lähdetä. Haluan kehittää kielitaitoani, saada uusia ystäviä ja viihtyä perheessä jonka luo muutan. Kaikkien näiden eteen aion tehdä töitä, sillä se on ainoa keino edistää unelmiensa toteutumista.

Jos sinulla on unelma toteuttamista vaille valmiina, niin nyt on hyvä aika tehdä jotakin sen eteen. Muista, että kaikki lähtee pienistä askelista. Voit katsoa eri au pair -järjestöjen hintoja tai kirjoittaa lauseen kirjaasi, jonka joskus haluat julkaista. Askelen ei tarvitse olla suuri - pääasia että teet jotakin unelmasi eteen. Vielä jonakin päivänä saat elää unelmaasi. 

16 kommenttia:

  1. Mihin oot lähössä au pairiks? :) On muuten ihan huippua, mulla vasta kaksi viikko takana, mutta nautin joka hetkestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englantiin (: Joo oonkin lueskellut jotain sun blogista. Mulla onkin nyt aika monta tuttua/puolituttua au paireina ympäri Eurooppaa :D Vertaistukea ainakin saa

      Poista
    2. Toi lähtöä edeltävä jännitys on niin kutkuttavaa! Mä lähdin Italiaan au pairiksi viime syyskuussa, vaihdoin perhettä pariin otteeseen ja tulin juuri muutama päivä sitten takaisin Luxemburgista. Oli ihan hullu, upea, kasvattava vuosi. Tsemppiä ihan hurjasti tulevaan seikkailuun! Au paireilu on jotain mitä tulee kyllä muistelee loppuelämänsä, tapahtui sinä aikana sit mitä vaan.

      Poista
    3. Oon seuraillutkin viimeisen puolen vuoden ajan sun au pair -seikkailuja :D Vuosi ulkomailla kyllä kasvattaa, vaikka eläisi siellä aivan tavallista arkea. Siksi odotankin tulevaa niin innolla!

      Poista
  2. Voi vitsit, kuulostaa ihan mahtavalta! Ootan innolla että pääsen lukemaan sun kokemuksia, varsinkin koska ihanaihana Englanti! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotan innolla että pääsen ensin kokemaan ne kokemukset! :D Mutta joo tuun kyllä postailemaan niistä tänne paljon.

      Poista
  3. Aivan tosi siistiä, että päätit lähtee au pairiksi! Tää teksti on tosi inspiroiva ja ois kyllä jonku pitäny tää takoa mun päähän viime vuonna ku tiesin, että edessä välivuosi mut en uskaltanu lähtee... Kai sä kirjotat tänne sun ajasta siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii repäistä, tulevaisuus tarjoaa kyllä tilaisuuksia ^_^ Moni etsii kesäaupairejakin, jolloin pääsee matkustamaan opintojen välissäkin, jos vain aikaa ja tahtoa riittää. Ja tottakai kirjoitan! (:

      Poista
  4. Oon niin ilonen sun puolesta, haha! :-) Ihanasi kirjotettu postaus ♥

    VastaaPoista
  5. Tosi ihana ja inspiroiva postaus. Tuli rohkaistunut olo ja tunne, että : "totta pystyn mihin vain, jos uskon niin." Kiitos ihanasta postauksesta.♥

    VastaaPoista
  6. Kommenttisi sai hymyn huulille! ♥
    Mihin päin Englantia olet suuntaamassa? :) Ehkä me voitais joskus tavata vapaalla!
    Jään seuraamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontooseen! Olis kyllä kivaa tavata, pitää jutella siitä tarkemmin sen jälkeen ku oon ensin muuttanut sinne :D

      Poista
  7. nice
    http://mahkotaprinting49.blogspot.com/2015/06/print-spanduk-cepat-dan-murah-dengan.html

    VastaaPoista