maanantai 4. toukokuuta 2015

Olipa kerran vappu ja mökki



Parempaa vappua en olisi voinut edes toivoa. Olen viettänyt aikaa ihanien ihmisten kanssa, liikkunut paljon ja syönyt vastapainoksi ison kasan herkkuja. Uskaltauduin jopa heittämään talviturkin, vaikka tavallisesti mua ei saada veteen ennen heinäkuuta. Ehkä se oli se ryhmäpaine - ei sitä yksin rannalle voi jäädä kun muut ovat vedessä.

Perjantaiaamuna (joo, mun aamu on noin kello 12) matkasimme kavereiden kanssa mökille vappua viettämään. Jo matkalla ihailin upeita maisemia. Voitte vain kuvitella mun ilmeen läheisessä luonnonpuistossa, jossa kävimme kävelyllä: kukkia joka puolella, vettä ja metsää. Aivan uskomattoman ihana luonto. Muu porukka ehti kauas edelle, kun muutaman kaverin kanssa pysähdyimme ihastelemaan lahoa kantoa ja kaislojen peittämää rantaa. 

Varhain lauantaina havahduin siihen, että olin ilmeisesti majoittunut muurahaisarmeijan valtatielle. Ei tehnyt mieli nukkua muurahaisten täyttämässä pedissä, joten hipsin hiljaa ulos. Istuin pitkään laiturin nokassa kuuntelemassa musiikkia ja katsomassa veden liikkeitä. Sadepisarat putoilivat lampeen rauhoittavasti. Tavallisesti olen aamu-uninen, joten pitkä ja rauhallinen aamu on harvinaista herkkua. Ehdin käydä lenkilläkin sillä aikaa, kun suurin osa porukasta vielä nukkui. 

Jos mulla olisi paljon rahaa, oma mökki olisi ehdottomasti ostoslistalla. Missä muualla pääsee rentoutumaan yhtä tehokkaasti? Tulee ulkoiltua paljon enemmän kuin kotona ja kaveriporukalla mökkeillessä saa kaupan päälle vielä hyvää seuraa. Jos joku mun vapunviettokavereista lukee tätä postausta, niin iso kiitos teille mahtavasta reissusta!



19 kommenttia:

  1. Sun blogis on niin mukava ja vaikka yleensä en jaksa lukea tekstejä postauksissa, niin sun blogissas jaksan. Oot - tai ainakin vaikutat tosi positiiviseltä ihmiseltä josta tykkään tykkään tykkään! :D sun blogis nimikin on kiva ja ulkoasuunkin on panostettu. Ainiin, piti vielä sanoa että oot tosi kaunis, sullon jotenki tosi ihanat kasvonpiirteet :) persoonalliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kommentti, kiitos sulle! ♥ Ilahdun aina, kun joku kertoo tykkäävänsä mun teksteistä ja lukevansa niitä mielellään - kirjoittaminen on se juttu, minkä takia mä bloggaan. Sait mut hymyilemään (:

      Poista
  2. Ihana postaus jälleen, ja voi että tuli muistoja mieleen noistanoista ää, kepeistä joilla voi kävellä? Mikä hitto se sana on? :D Sun vappu kuulostaa ihanalta ja ehkä vielä joskus saat oman mökinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^_^ Piti hetki itekin miettiä tota nimeä, mutta puujalathan ne on! Oli muuten vaikeeta kävellä epätasaisella nurmikolla noilla!

      Poista
  3. Oii niin ihana fiilis jäi tästä postauksesta - teillä oli varmasti kivaa ♥ Ja kaunis Linda! :-)

    VastaaPoista
  4. Sen vain halusin ilmoittaa, että haastoin sut!
    Lisää tietoa lyötyy mun blogista :)
    http://tappurakruunu.blogspot.fi/2015/05/haaste.html

    VastaaPoista
  5. Tää oli kyllä tosi ihana postaus! Olisin itekki halunnu viettää vapun jossain muualla ku kotona :'D noh ehkä ens vappuna sitte. Mut tykästyin kyl tosi paljon tähän sun blogiin ja postauksiin! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Kotivappukin on kyllä tosi jees, oon viettänyt sellaista aika usein (:

      Poista
  6. Aivan ihana postaus! Sun blogi on muutenkin upea, vaikutat superkivalta tyypiltä :)

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus! onko siellä jo niin lämmin että vappuna pysty uimaan? :o meillä lähti vappuna jäät vasta joesta ja oli kylmä :D sinun blogia on kiva lukea, jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on! Etelä-Suomen hyviä puolia :D Mutta oli ihan tajuttoman kylmää vettä, ei sellä kovin kauaa pystynyt olemaan. Ja kiitokset ♥

      Poista
  8. Perkele kun nyt houkuttais lähtee uimaan tonne jäätävään veteen. Mutta just jees postaus ja kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha toi "just jees" on niin mun tyylinen tapa sanoa jotain, että piti tarkistaa etten vahingossa lue omaa kommenttiani XD Mutta ei muuta ku veteen vaan! Kylmää se on, mutta ainakin on talviturkki sit heitetty (;

      Poista
  9. sun vappus kyl kuullosti aivan mahtavalta ja hienoja kuvia oot räpsiny :)
    hyi en ite pystyis mennä vielä tähän aikaa vuodesta talviturkkia heittämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa myös oli! Ja en olis kyllä uskonut itsestänikään, että talviturkin saan näin aikaisin heitettyä :D Mutta luonnonvesissä uimista voi pitää vapun tienoilla vielä exremelajina!

      Poista