torstai 2. huhtikuuta 2015

Happy Easter





Hyvää pääsiäistä! Mä olen ollut jo muutaman viikon lomailemassa vanhempieni luona, mutta suurimmalla osalla pääsiäisloma taisi alkaa tänään. Oli muuten hauska matkustaa bussilla puolen Suomen halki: Helsingin aurinkoinen kevätsää vaihtui hiljalleen pakkasiin ja luminietoksiin. Takapihalla lumi yltää ikkunan alareunaan saakka.

Loman aikana olen leiponut ja kokannut enemmän kuin pitkään aikaan ja viettänyt aikaa sisarusten kanssa. Viimeksi nähtiin jouluna! En edes muistanut, miten rentouttavaa lasten kanssa oleminen on. 5-vuotiaan riemu oli sanoinkuvaamattoman suuri, kun hän onnistui pyydystämään lumihiutaleen kielelleen. Siinä vaiheessa oli pakko hymyillä itsekin.

Ehkä tärkein opetus, minkä lapsilta voi saada, on pienistä asioista iloitseminen. Hyvän loman ei tarvitse koostua hulppeasta ulkomaanmatkasta, eikä hyvään päivään tarvita lottovoittoa. Riittää, että kaukana asuva ystävä laittaa viestiä tai juustokakku onnistuu yli odotusten. Iloita voi myös mun siskon tavoin pelkästä lumihiutaleesta. 

Ihanaa ja rentouttavaa lomaa teille kaikille! 




8 kommenttia:

  1. Oi ihana teksti Linda ♥ :-D Valitettavasti mun sisko lähtee toiselle puolelle Suomea lomaksi, joten en sinne pääsekään kylään.. :/ Täytyy keksiä jotain muuta, vaikka leipoa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Harmi juttu, mut onneks tosiaan voi keksiä sit kaikkea muuta tekemistä. Leipominen ainakin on tosi jees, itekin oon käyttänyt siihen puolet ajastani viime viikkoina :D

      Poista
  2. Ihana postaus! Kuvat oli just pääsiäisee liittyvii (suunnillee) ja teksti sai hyvän olon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ^_^ Pajunkissat on suunnilleen ainoa keväinen asia täällä korvessa, muuten näyttää ihan talvelta.

      Poista
  3. Pieniä asioita pitää kyllä arvostaa, lapset onneks sen osaa ja pitäis tosiaan meidänkin muistaa niin tehdä. Ihanaa kun sun loma on sujunut mukavasti ja onnella. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin pitäis! Toivottavasti sullakin on kiva loma ^_^

      Poista
  4. Ihanan keväinen kuva :) hyvää pääsiäistä :3

    VastaaPoista