sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kulutushysteriaa


Me ollaan puhuttu parin kaverin kanssa tästä paljon, kulutushysteriasta nimittäin. Joulun alla siihen ei voi olla törmäämättä. Joka ainoa yritys tahkoaa kaiken mahdollisen voiton joulusta, ja me kuluttajat juoksemme sokeasti joulukrääsän perässä.

Lievää kulutushysteriaa on havaittavissa muinakin kuukausina, mutta marras-joulukuussa voidaan puhua oikeasti hysteriasta. Ihmisillä on hirveä hinku haalia tavaraa itselle ja lahjaksi ja koristeeksi ja ystävälle ja kummin kaiman marsulle. Kortteja kakkuja lahjapaketteja, kaikkea pitäisi saada tehtyä ja annettua ihmisille. Jos jossakin on sana "joulu", tuote löytyy saman tien monen ostoskorista. Yritykset repivät kaiken irti joulusta. Ravintolat myyvät joululounaita, kaikki kaupat pursuavat jouluvaatteita ja -lahjoja. Jopa matkailuyritykset kaupittelevat matkojaan maalaillen kuvia eksoottisesta joulusta ulkomailla. Joulusta on tullut juhla, jossa vain tavaran antamisela ja saamisella on merkitystä. Näin kärjistetysti. Täytyy hankkia ja saada hienoakin hienommat lahjat, mielellään myös hintavat. Joulusta on tullut tuotteistettua kulutuksen juhlaa.

Millainen joulun sitten pitäisi olla? Rauhoittumista, hengähtämistä arjen kiireiden keskellä. Yhdessäoloa läheisten kanssa ja ihanasta tunnelmasta nauttimista. Tunnelma ei synny putipuhtaasta kodista ja täydellisestä kattauksesta, jos perheen vanhemmat makaavat stressaantuneina sohvalla. Sen sijaan oikea joulutunnelma syntyy pienistä pölypalleroista ja muista epätäydellisyyksistä huolimatta, kun ihmiset keskittyvät toisiinsa, yhdessäoloon. Minäkin matkustan jouluksi vanhempieni luokse, sillä perhe on se ihmisjoukko jossa haluan viettää jouluni. Joulun tunnelma syntyy yhdessäolon lisäksi pienistä asioista, ei siitä saanko lahjaksi juuri ne tavarat joita toivoin. 

Täytyy myöntää, että minäkin repisin kaiken tuoton irti joulusta, jos olisin yrittäjä. On vain järkevää tuottaa jonkinnäköisiä joulutuotteita, kun niiden kysyntä on näihin aikoihin todella kova. Yritysten sijaan mua ärsyttävätkin enemmän ihmiset, jotka juoksevat ympäriinsä tavarankuvat silmissä. Oikeastaan ärsyyntyminen on väärä sana, enemmän nämä ihmiset surettavat. Missä vaiheessa ehtii nauttia joulun tunnelmasta, piparin tuoksusta ja kauniista lumitähdistä ikkunassa, jos näkee edessään vain materiaa ja hankittavia lahjoja?

Jos tiedät stressaavasi lahjojen hankinnasta joka ainoa vuosi, kokeile antaa jotakin erilaista. Mä olen tässä kuussa ollut syömässä italialaista illallista kaverini luona, joka halusi antaa joululahjansa tänä vuonna herkullisen aterian muodossa. Yhteinen aika onkin ehkä lahjoista parhain, siinä yhdistyy lahjan antaminen ja ajan viettäminen tärkeän ihmisen kanssa. 

Ota tänä jouluna rennosti, pieni tahra ikkunassa ei näy pimeydessä mihinkään ja pölykin katoaa kummasti, kun sammuttaa kattovalon ja sytyttää sen sijaan muutaman kynttilän. Täydellisistä lahjoistakaan ei kannata stressata, ajatus niiden takana on kaikista tärkein. Hengähdetään siis syvään ja keskitytään tärkeisiin ihmisiin ympärillämme. 

4 kommenttia:

  1. Tänä jouluna minä opin jotakin lahjoista. Älä ala etsimään lahjoja liian myöhään, tai olet pulassa... :D

    Ai niin, sen arpominen, kuka antaa luokalta lahjan ja kuka ei. Ei kehtaa olla antamatta, mutta lievästi sanoen ärsyttää (itsekästä kyllä) antaa viisi lahjaa ja saada se yksi takaisin (kalliiksi tulee ja aikaa menee). Toivottavasti tänä vuonna kukaan ei anna yllätyslahjoja...

    Mutta se on ärsyttävää kyllä, kuinka joulutuotteet on aivan ylihinnoiteltuja. "Maksa tästä joulukalenterista 12,95, halvemmalla et löydä!" Se karkkipussi tulisi kyllä halvemmaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä totean ton joka joulu ja aina oon silti yhtä pulassa ku aiempinakin vuosina :D

      Mä tein viime vuonna niin, et leivoin keksejä nätteihin purkkeihin ja lykkäsin niitä vaan kaikille jotka tunki mulle lahjoja. Toki läheisimmille kavereille annoin muutakin.

      Niin on! Tästäkin ite asiassa puhuttiin noiden parin kaverin kanssa. Mut jouluna ihmiset ostaa ihan sikana tavaraa, samoin tammikuun alennusmyynneissä, ku joulutuotteet on "alennuksessa" eli palautettu niiden normaalihintaan.

      Poista
  2. En varmasti pystyisi kirjoittamaan postaukseen noin pitkää tekstiä! <3 Susta tulis muuten hyvä kirjailija, oon tosissani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täl tekstimäärällä viel kirjailijaks ryhdytä XD mut kiitos!

      Poista