maanantai 29. syyskuuta 2014

Seiloreita merellä, hui!


Huomasin äsken jotain hirmuista, nimittäin sen että oon kokonaan unohtanut postata veneretkestä jolla olin muutamia viikkoja sitten. Ekan kuvan ootte ehkä nähneet instagramissakin, mut yhtäkään veneilykuvaa ette. Mun eka kerta soutuvenettä isommalla veneellä (risteilylaivat on asia erikseen), ja vieläpä merellä! Oli huiman hauskaa ja pääsin kurkkimaan merikarttaakin, vaikken kyllä paljon yhtään siitä tajunnut (tai jos tajusinkin niin en todellakaan muista enää).

Lähdettiin pienehköllä porukalla yks perjantai veneilemään. Tää oli iiiso juttu mulle, koska rakastan merta ja veneily merellä on ehkä unelmien täyttymys. Kierreltiin eka vähän ympäri rannikkoa, että maakravut (minä) näkis merta vähän eri kulmasta kuin yleensä. Sitten pysäköitiin paatti saareen ja nuorempi väki popsi eväitä sillä aikaa ku vanhemmat ja rohkeemmat kävi uimassa. Se vesi oli varmasti piilojäässä tai jotain, ei tarvii varmaan montaa kertaa arvata, et mä kuuluin siihen osapuoleen joka pysytteli kaukana vedestä. Sitäpaitsi meillä oli hyvät eväät.

Kuvissa ette näe kuin kaksi seiloria, hah. Muilta en uskaltanut kysyä julkaisulupaa, koska kyseessähän on hirmuisen pelottava toimenpide. Mut katsokaa tota tokaa kuvaa, Joonan paita oikeesti hohtaa!

Mä rakastan merta ja sitä tunnelmaa, mikä meren rannalla on. Paatteillessa tyrskyt lentää päin naamaa, jos istuu etukannella. Suolan tuoksua, nättejä maisemia ja jotenkin merirosvomainen fiilis, vaikken ketään ryöstänytkään. Vene jolla me oltiin, oli just sellanen cool minikokoisen merirosvopaatin näköinen, millainen veneen mun mielestä kuuluukin olla. Tai ei kaikkien veneiden mut niiden jolla mä liikun. Mun unelmatalo on merenrannalla, ja sit mulla on siellä myös kiva merirosvolaiva, jolla mä voin seilata maailman meriä. Tai sit voisin asua siellä laivassa, mihin sitä taloa tarvii. Lähteeks joku mun kanssa seilaamaan ympäri maailmaa?

8 kommenttia:

  1. oot tosi nätti :-) kirjotat kauheen kivasti, ja tää ulkoasu on tosi yhteinäinen, se on hyvä! posauksia on kiva katella!

    VastaaPoista
  2. tosi ihanii kuvii & kuulostaa tosi mukavalta reissulta ! ja joo, ite voisin tulla sun kans seilaa ympäri maailmaa ;-) ois varmaa kyl iha huippuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee mul on matkaseuraa! ^_^ Mitä muutakaan merirosvolaivalla vois olla ku huippuu? (;

      Poista
  3. Heei vähäks kivoi kuvii :) Oot tosi nätti iha btw!! kiva kun nää postaukset on ihan oikeasti pitkiä ja näissä on tekstiä eikä oo ihan sellasia nysiä mihin oon usein törmännyt :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Mä tykkään kirjoittamisesta, joten nää postauksetkin luonnollisesti on semipitkiä :D

      Poista
  4. kiva postaus! Ja hienoja kuvia, varmasti ollu mukava reissu :)

    VastaaPoista